18. maaliskuuta 2012

Viisasten juoma ja perhepalaveri


Löysin kirpparilta sinkkisen lehtitelineen vessaan (2.-):


Isäntä ilahtui.
Siis sen jälkeen kun olin kertonut, kuinka mä aion laittaa sinne aina päivän postin (jota hän selaa joka ilta ainakin puol tuntia..siis ei sohvalla vaan pöntöllä).
Kai hän kuvitteli, että kerrankin ostin jotain häntä varten..


Tämän laskurin löysin jo viime viikonloppuna.
Kerrankin käveli vastaan oikean värinen ja jopa mahdollisesti -hintainen versio.
15.- joutuin siitä pulittamaan.
Minun piti kyl ostaa vain uusia puseroita sillä rahalla, mutta minkäs teet.. kyllä nyt ihmisella päitää olla ainakin yksi vanha laskuri (ja kasa vanhoja nyppiintyneitä puseroita).


Viikonlopun juoma oli sellainen:


Tämä on selvästikin viisasten juoma, koska koko illan pidettiin palaveria aiheesta -mitä muutoksia meidän pitäisi tehdä paremman tulevaisuuden puolesta.
Hän ehdotti minun toimialan laajentamista.
Minä tietenkin ehdotin taas parran pois leikkaamista.
Mitään kompromissia ei syntynyt.
Isäntä viisastui loppuillasta niin mahtavasti, että alkoi myöhemmin karaokebaarissa esittämään Idols-tuomaria ja heitti käsillä elehtien kommenttia, kuinka minun ois pitänyt laulaa syvemmältä ja täysillä vatsani pohjasta.
Mä sille syvälliset näytän!!


17 kommenttia:

  1. Voi noita sun löytöjä... mahtavia!!!

    Noiden "viisasten" juomien ansiosta tulee kyllä parannusehdotuksia esiteltyä melko paljon ;))

    VastaaPoista
  2. Hienot löydöt, meidänkin isäntä taitais tarvita tuollaisen lehtitelineen!
    Ja tuo helmitaulu, se on hyvä laskuväline isännille kun laskeskellaan mitä sisustelujutut maksaa, ;)
    Mutta keltä se parta piti ajaa...? ;D

    VastaaPoista
  3. ihania löytöjä. Täältä ei tunnu löytyvän kirppareilta taas mitään. vain kaikkea ylihinnoiteltua tavaraa..

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä <3 mistä sä noita oikeen bongaat?

    Mojitojen voimalla tulee usein avattua ns. syvällisiä keskusteluja ja puhuttua elämän parannus ehdotuksia :D viimeks pressan vaalien yhteydessä tuli puhuttua syvällisiä Haaviston homoudesta ja hei tosi syvällisiä juttuja meinaan :D

    VastaaPoista
  5. Tää on niin...syvältä ;;DDDD
    (Onneks' mä ehdin käydä vessassa)

    Lehtiteline on ollut helmitaulun ohella ihana löytö!!

    Palavereita on silloin tällöin hauska pitää, usein niistä ei ole mitään hyötyä (ainakaan töissä...)

    VastaaPoista
  6. Meillä on työnjako se että mä otan viisastenjuomaa ja jorisen sitten OMIA parannusehdotuksia ja toinen on pakotettu osallistumaan mun lähes selväpäisiin palavereihini. On rassu keksinyt sitten omat kiertotiensä, kuten varata kovalevylle aina pari rouvan mieleistä elokuvaa yhteistä sohva-aikaa varten. Sileen mamma on vähän hiljempaa. hymisee vaan tyytyväisenä viinilasi kourassa. :)
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  7. Mullakin on toi sama putkilo...jossain! Mihinkähän se meni muutossa?!? ;)

    Meilläpäin ei kirppiksiltä löydy mitään, Seinäjoella kävin pari viikkoa sitten. Siellä oli ihan "eri meininki":)

    Helmitaulu on muuten tosi ihana!!

    VastaaPoista
  8. joo! jos sasi valita niin ottasin ne nyppiintyneet paijat ja helmitaulun! ja paaaljon viisasten juomaan, kuten just nyt oon ottamssa, koska huomenan on vapaa päivä ja oon koko viikonlopun painanu duunissa töitä niin vimosen päälle ... ;)))

    VastaaPoista
  9. Hienoja löytöjä!

    Ja voi että mulla alkoi naurattamaan kun luin miehesi pöntöllä viihtymisestä (täällä yksi samanlainen!) ja heitto parranajosta oli kans aika hyvä: itse kun aina siitä kuittailen myös! :D

    VastaaPoista
  10. Marru: Nii.ii.. että tuliko sielläkin päin? Naamakirjasta päätellen..:)))

    Pepi: Voi ei.. tuo on vaarallista :DD

    Minttu: Mulla ei onneks oo ku viiksiä. mut tuolla yhellä on se ruma vuohiparta tai harlikkaparta tai mikä nyt vaan.. :D

    Jensku: Eipä aina oo täälläkään, mutta kun jatkuvasti, väsymättömästä jaksaa käydä, niin kyllä aika usein lötytää :)

    Jansku: No nuo löysin esmes Jäähallin viikonloppukirpparilta. :)
    Juma, voin kuvittella.. kuinka syvällisiä ne jutut olikaan!

    Satu: Joo, ei ollut hyötyä täälläkään.. :)

    Taina: Heheh.. :D Mukavaa viikkoa!

    Mia: Oo, ois kyl kiva tietää, mistä se on alunperin kotoisin.. että mistä liikkeestä..

    Riikka: Toivottavasti oli eilen oikein mukavat palaverit Sullakin :D

    HoO: Minä en pystyy ikinä käsittämään, miten miehet (ilmeisesti ainakin puolet heistä) kykenee istumaan siinä niin kauan!!
    Eikö ne saa siitä peräpukamia?? :D

    VastaaPoista
  11. Taas nauraa hän;)
    Toi putki on hauska...mä olen joutunut laittamaan korin lukemiselle meidän veskiin ku poika lukee siel aku ankkoja, onko ne muka pas***luettavaa? Laskut ois, siis istuis tukevasti pöntöl ku tulee kauhian iso lasku!!
    Helmitaulu on ihana, ja viisaampi ostos ku joku pusero, näin vaan on!!

    VastaaPoista
  12. Sähän voisit laajentaa sun toimialan miehen parran leikkaukseen,eikös siinä olis kompromissia kerrakseen;)Ihan napakymppikirppislöydöt sulla taas,aika pro oot noita löytöjä tekemään=O

    VastaaPoista
  13. Ihanat löydöt!!

    Onhan sitä aina välillä pidettävä noita perhepalavereja... joko viisasten juomaa nauttien tai ilman....:))

    VastaaPoista
  14. Juu kyl oli viisasten juomia meilläkin kun naiset oli after workillä pe. Sinä se löydät aina kaikkea kaunista ja kivaa :)

    VastaaPoista
  15. mun tartteis löytää ja tollanen paperisukkula vessaan isännälle :Dd

    VastaaPoista
  16. Anne-Mari: Laskujen lukeminen pöntöllä on todella kekseliästä! :D

    Kirsi: Ei se vaan suostu :)
    Joo.. mutta mä aina jaksan miettiä, että mistä kaikesta mä jään paitsi, kerta jokaisen pöytään ei kerkee samaan aikaan :D Ahneudella eii oo rajoja :D

    Irmastiina: Ah, lman on paljon tylsempää.. juttu ei luista yhtä hyvin :D

    Villa Brickyard: Jos etsii niin löytää :) Mulla ne pe afterworkit ovat aina niin vaarallisia.. koska mun täyttyy mennä usein myö la töihin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...