7. maaliskuuta 2012

Jukan "kuolema"


Kevät lähestyy kovaa vauhtia ja kaikki haaveilee jo puutarhurihommista.
Yks päivä menin Tarjoustaloon hakemaan tuoksukynttilöitä ja huomasinkin hypittelevän kädessäni aloittelevan puutarhurin puuhapakkausta. 
Siellä oli kippoja ja jotain tikkuja ja vaikka mitä. 
Siinä seisoessa, paketti kädessä, näin sieluni silmin kuinka mä kylvän papu ja herne-siemeniä ja sitten kesällä teen niistä ruokaa ja kirjoitan siitä ylpeyttä hehkuvan postauksen... Ihanaa..
Paitsi että olen harrastanut kylvintää vain kerran elämässäni ja silloinkin ne kasvit lähti kasvamaan vinosti. Ilmeisesti en edes osanut laittaa siemeniä oikein päin..
Ei minusta vaan ole puutarhuriksi!
Viherkasvit eivät tykkää musta.
 Todistusainesta siitä löytyy 14 vuoden takaa, kun muutin pois kotoa. Silloisen anopin kämppä oli kuin trooppinen sademetsä (ja hän oli viidakkon valtias, vähän niinkun Tarzan).
Oli palmuja.. kaktuksia.. mitä nyt kaikkia kasveja onkaan olemassa.
No, olin asunnut siellä noin puoli vuotta kunnes jäljellä oli enää yksi keltainen jukkapalmu.
Jukka oli vahva, mutta todennäköisesti ei tykännyt siitä, miten mä vaihdoin sen yks kerta isompaan ruukkuun (Tarzanin käskystä, hän itse oli muuttanut jo pois).
Kun nostin palmun pois vanhasta ruukusta huomasin, että sillä oli isojen juurien lisäksi satoja pieniä valkoisia juuria. Ja mä repisin ne kaikki pois, mitä lie  rikkajuuria. Ja laitoin sen siistittynä isompaan ruukkuun, multa päälle ja valmista!  Oho, heleppo kuin heinänteko!
Kyllä se sinnitteli vielä sen vuoden.. tosin, alussa se oli 1,5 metriä, lopussa enää 50 senttiä. Älkää kysykää, en minä minä muista enää miten se oli mahdollista.

Enkeli on kirpulta, eurolla.


Minulla on kaikki viime vuoden JDL-lehdet, yksi vaan puuttui ja se on ahdistanut mua koko vuoden. (keräilijän tauti)
Nyt tilasin sen puuttuvan lehden Sisustus Adellasta.
Sitten huomasin, että 2010 vuoden lehdet oli tarjouksessa, 5.- kpl.
Innostuin ja tilasin kaikki mitä oli eli 7 kpl.
Harmi ku ei ollu enempää..

*oon muuten huomannut, että kun selailee niitä tarpeeks monta tuntia putkeen, alkaa kaikki sivut näyttämään samalta..

18 kommenttia:

  1. Mä ainakin sinnikkäästi ostan aina vaan uusia kasveja ja kuvittelen, että tällä kertaa ne pysyy hengissä!

    Niin ja sit se rahapuu, äitillä ne kasvavat, kuin rikkaruohot!!! Joutuu leikkaamaan niitä ja juuruttaa sit ne... ja kun mä otan siltä sellasen, niin muutaman kuukauden päästä ihan nuukahtanut :(
    Mä en oo varmaan sit "RAHAihmisiä" vai?!
    Mut kyllä vielä meinaan kerran kokeilla, sillä kun niitä piisaa ;))

    VastaaPoista
  2. mä oon samanlainen kukan tappaja, ja arvaa ahistaako kesä, kun oon ruvennu talolliseksi, ja tarvisi laittaa kokonainen piha. ja sit ne kaikki kuolee. ei oo halapaa. eikä hauskaa. :P

    VastaaPoista
  3. *HIH* Minä olin täällä jo valmiina nyyhkimään ja ottamaan osaa suruun, MUTTA minähän oon samassa tilanteessa sun kans! Mulla ei oo kyse Jukasta vaan monesta, monesta muusta (paitsi Kultaköynnös ja Amazoninlilja). Mulla ei kukat kauaa kestä. Nuo tykkää tyylistä *kastele-anna olla ilman vettä viikko kaks-kastele runsaasti* näköjään.
    Kiitti lehtiale vinkistä! Oliskohan mun jo pakko tilata ensimmäinen tuollainen (en ole edes koskaan selannut moista). Tiedän, ettei pitäis, jään kuitenki koukkuun noihin(kin) lehtiin ;o)

    VastaaPoista
  4. Sama juttu vähän täälläkin, yksi kukkakauppias sanoi mulle, et tätä lankaköynnöstä et voi tappaa...no ei kauan mulla ollut.
    Siksi satsaan tyylikkäisiin aidonnäköisiin tekokukkiin silloin tällöin, kuten nyt nuo helmililjat jotka ovat esillä kotonani.

    VastaaPoista
  5. No voi, että...valmistauduin jo melkein nenäliinoihin otsikon luettuani...ja se olikin vaan anopin kukkanen, mikä kuoli...:))

    VastaaPoista
  6. Olipa tosiaan pahaenteinen otsikko=D Mulla on ihan kohtuullinen viherpeukalo ruukkukasvien ja kesäkukkien suhteen mutta leikkokukat menee jostain syystä ennätysajassa huonoks,kateellisena täällä blogistaniassakin katselen kun ihmiset vielä viikon päästä kimpun ostamisesta tekee niistä UUSIA asetelmia kun itse saan vaivoin seuraavan päivään jonkunnäköisenä kukat selviämään:)Sä se olet tosiaan moneen kerennyt,naispuolisen Tarzanin miniänäkin viidakossa asumaan,kerkeeväistä sorttia olet;)

    VastaaPoista
  7. Kylläpä säikäytit! Onneksi oli vain vihreästä Jukasta kyse;) Ihania lehtiostoksia olet tehnyt! Tekisi itsekin mieli tilata noita vanhoja:)

    VastaaPoista
  8. Onneksi se oli vain se Jukka...
    Vaikka olen olevinani jonkinlainen viherpikkurilli, saan minäkin aina kukkia hengiltä, ainaskin joka talvi. Äidilläni ennen kaikki kukoisti juuri tuon viidakon Tarzanin malliin, mutta asunnon vaihdon jälkeen hänen kukkansa delaavat myös- se ei siis ehkä olekaan vain meistä kiinni, vaan aina voi syyttää olosuhteita=D

    VastaaPoista
  9. Marru: Sä oot sinnikäs.. mä en jaksais :D

    Taina: Yksi (ja ainut) syy, miks tykkään ettei mulla oo omaa pihaa on just tuo.. :D

    Pirkkis: Mä olen nyt koittanut, etten osta enää mitään muista lehtiä kun tota vaan.. mutta oikestaan.. alkaa pikkuhiljaa maistumaan puulta.. koska loppujen lopuksi on kaikki sitä samaa. Huh, uskomaton, että sanoin tuon :D

    Anne-Mari: Hahah.. kunnon Muratinmurhaaja :D

    Irmastiina: joo, se oli vaan se :)

    Kirsi: Oh, Sulla ei oo puolta hajuakaan, mihin kaikkeen oon kerkenyt :D

    Heidi: Mä jotenkin oletin, että kaikkihan tietää, ettei tästä mitään surullista voi tulla, niin sen takia laitoin noin kamalan otsikon.. :)

    Mustakissa: En tiedä.. mut mä olen ollut vaikka missä olosuhteissa.. aina ne vaan kuolee.. Ehkä olen ollut aina vaan tosi huonoissa olosuhteissa :D

    VastaaPoista
  10. Minä jo säikähdin kun otsikon luin, ehkä sekunnin ajan, mutta sitten ajattelin että nää on näitä sun höpinöitä taas =) <3

    Minen kans oo kovin hyvä noiden kasvien kanssa. Muratit sain taas tapettua, luovutan. Tosin kukkakauppias sanoi että rakkaus ja muratti ei viihdy samassa taloudessa. Siitähän se siis johtuukin ;)

    VastaaPoista
  11. Saman sortin hortonomeja siis enemmänkin :)
    Mä ylensä kastelen kun muistan, mikä on parempi kuin kastella hengiltä.....mitä mä ilmeisesti olen nyt tekemässä jollekin, koska huushollissa pyörii pikkukärpäsiä , liian kosteassa mullassa kasvaneita :/

    Mun JDL kiintiö tuli täyteen niidem muutan jälkeen, jotka joskus myin pois....ennemmin välillä jotain superyllättävää, kuten esim. se oikein yltiöromanttinen oli....

    VastaaPoista
  12. Hanne: Oo, kiva! Edes yksi lohdutus.. Hmm.. pitäiskö mun mennä tas murattiostoksille.. ei oo vähän aikka ollut tässä talossa..

    Pepi: Veikkaan, että mulla mene sellainen vuosi vielä, ehkä.. sit tulee täyteen..
    Joo.. se oli superyllättävä, ja superihana :)
    jos mä saan joskus oman talon, niin yksi huone tule olemaan just sellainen kuten siellä lehdessä se viimeinen koti :P

    VastaaPoista
  13. Tässä neljä tärkeää numeroa sinulle 3103. =) Huomenna selvinnee mihin niitä tarvitset. ;D

    Terveisin: Salainen kirppisystäväsi

    VastaaPoista
  14. Sirutuuli: Voi kiitti! <3

    SK: aaaaa...apua.. nyt jännittää.. miks just huomenna? Miksei vaikka hetinyt? :D

    VastaaPoista
  15. Hyi kun sä säikäytit mua otsikollasi! Luin ja luin ja ahdistuin yhä enemmän: koska se paukahtaa linssiin se "kuolema"? ;)
    Juu, vähän sama homma täällä ton viherpeukalon kanssa. Ainoat kukat jotka kukkii vuodesta toiseen, ovat orkideat (kämmekät?), koska niitä saa näköjään hoitaa ihan miten sattu?!

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  16. Heipatirallaa! Täällä ei oo yhtään kummosempi tarhuri..paljon kuolee kasveja..vaan aina laitan uusia, jostain syystä en vaan anna periksi..hihii..(blogiin laitan kuvia vielä hengissä olevista..)Iloista viikonloppua sinulle!!

    VastaaPoista
  17. Mulla ollut joskus yli 20 viherkasvia kotona ja hyvinvoivana, kunnes laiskuus iski niiden hoidossa ja eläviä kukkia on tällä hetkellä yksi =D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...