4. elokuuta 2011

Ensimmäinen GG

 
Nyt talo on hieman hiljentynyt sillä lapsimäärä pienentyi puoleen.
Ja minulla on vaihteeksi lievä sisustusnousuhumala..
Sain ensimmäisen Green Gaten.
Jota ei  GG-ksi tunnistaa, mutta mulle riittää se, että itse tiedän sen sitä olevaan.
Ja se on vahakangas.


 Kait ne rypyt siloittuu itsestään?
Meinaan..ei kai vahakangasta saa silittää?
Sitten sohva meni lepo-asennosta takaisin normimuotoon (koska pian alkaa koulut ja loppuu se sohvalla makoileminen??)
Päällystin sohvan valkoisilla Ikean päiväpeitoilla, vaikka tiedän että kohta ne ovat kirjavia.
Mutta olkoon, jäähän minulle nämä kuvat todisteeksi alkuperäisestä väristä.
Nämä rypyt eivät ainakaan siloittuu itsestään..


Ja lopetukseksi elämän viisauksia.
Minä olen:
kasvanut kotiruoalla
joutunut nousemaan sohvalta vaihtaakseni TV-kanavaa
joutunut kelaaman kasettia lyijykynällä
joutunut menemään naapuriin sen sijaan, että olen soittanut kännykkään ottaakseni selvää oliko kaveri kotona 
Lapseni:
ovat syöneet ravintoköyhää roskaruokaa usemmin kuin kerran viikossa
ovat lopettaneet telkkarin katsomisen kun kaukosäätimestä loppuu patterit
eivät edes tiedä, mitä on kasetti
chättää kavereiten kanssa netissä 
Pitäisikö tästä olla jotenkin huolissaan? 
 He eivät ainakaan.. <3

20 kommenttia:

  1. Hieno gg! Hienompi ku mun kopio...hih..kyllä tunnistaa!
    Noi loppuviisaudet niiiin totta! Ha..kiitos matkasta lapsuusmuistoihin!
    Ja terkut Espoosta muuten ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanan värinen liina,tuommonen kävis meillekin...Minäkin oon haaveillu valkosista peitoista sohvan pääälle,toistaiseksi järki on voittanu,meillä kun on tuo tummahko kissa,kivasti erottuu karva kaikessa vaaleessa...Nuo elämänviisaudet on niin totta,meillä neiti 7-vee näki mummonsa luona vintiltä löydetyn lankapuhelimen,eikä tunnistanut sitä puhelimeksi=O Sitten kun kerroin mikä se on tyttö kysyi,että miten kukaan on viittiny tuommosta raahata mukanaan,aika iso puhelinpussi on kuulema pitänyt olla=D

    VastaaPoista
  3. Kyllä näkee ja tunnistaa Green gateksi!
    Kyllä vahakankaan voi miedolla lämmölla nurjalta puolelta varovasti silittää, mutta ei tuo keskivekki ketään häiritse (paitsi sinua...).

    Ihana idea nuo kaapinovet(?), ikkunluukut(?) seinällä!!!

    Hyvää viikonloppua1
    -Pia-

    VastaaPoista
  4. Liisa: No mutta terveisia Espooseen!! :) Mä en muuten saa mun vahakangasta millään kiinni tohon pöytään, jää jotenkin tosi rumasti, Joten olkoon noin vaan sitten.

    Kirsi: Minäkään en olis ikimaassa ostanut valkoisia, mutta kun sain ne kaverilta ihan ilmaiseksi, niin ajattelin, ettei ainakaan tule paha mieli jos pilalle menevät :)
    Ei vitsi, mä nauroin ääneen tolle puhelin-jutulle :DD

    Pia: Kiitos vinkistä!
    Mnjoo, asiantuntiat näköjään tunnistaa :) Minä en (toistaiseksi vielä )ole. :P
    Joo, ne ovat vanhoja kaapinovia. Minä vieläkin koitan vaan tottua siihen, että mulla on tollaiset ovat siinä.. meinaan, monesti ihmisilla on paljon kauniimmat ikkunapokat-ovet koristeena. :)
    Noi on hyvin yksinkertaiset..
    Mukavaa viikonloppua Sinullekin..
    Kaikille!! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat loppuviisaudet, niin paikkansa pitäviä, että!

    Kaunis on tuo GG!

    Onneksi noi päiväpeitot voi pestä, jos kirjavuusongelma häiritsee ;D

    Meillä on valkoinen sohva irroitettavilla päällisillä, mutta selkänojissa kangas pysyykin sitten paikallaan aina ja iänkaikkisesti, so...

    Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  6. ...ja kuka muistaa ajan jolloin autoissa ei ollut turvavöitä -lastenistuimista puhumattakaan!
    Siellä riekutiin hattuhyllyllä tai etuistuimien välissä naama vihreenä mutkasilla teillä ☺

    GG:n tunnistaa aina GGksi!

    VastaaPoista
  7. Ihana!! juttu sekä liina!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista!!
    Muuten, meil oli viime kesänä kupavolkkari ja siinäkään ei muistaakseni ollut ainakaan takana turvavöitä.. ja kuulemma se on ihan luvallista. !?

    VastaaPoista
  9. Mulla ei ole vielä GGtä..miksei? vaikka himoitsen kuppeja ja kankaita joka paikassa..höh.. täytyy hankkia! :D saatika ei ole valkoista sohvanpäällistä.

    Totta elämänviisaukset!
    Muistan vielä senkin että kotitöitä oli pakko tehdä (ilman rahaa), nykyään ei aloiteta kotitöistä neuvotteluakaan lasten kanssa ilman sopivaa hintaa :D

    VastaaPoista
  10. Joo, mä olin varmaan 6-7 v kun joutuin ainakin oman huoneen imuroimaan, pölyt ottamaan yms. Ja se piti tehdä kunnolla, ei niin, kuten meidän neitit siivoo, että keskeltä lattiaa lakaistaan ja nurkkiin jää vaikka mitä.
    Ja tosiaan, kyllä ma aina kotitöistä jotain annan, ellen rahaa niin sitten muuta hyvää :)

    VastaaPoista
  11. Hieno gg! Ja käy tosin hyvin sun keittiön väreihin, mikä se olikaan toi seinä... Se oli joku hieno kuitenkin.

    VastaaPoista
  12. Hanneeee!! Se oli SYVÄ Nepaali!! :D

    VastaaPoista
  13. Olet näemmä uudistanut vähän blogiasi kuvilla :) Se sinustakin otettu kuva oli hyvä. Ei sillä ettäkös uusissa kuvissa olisi mitään vikaa :D Täytyy itsekin vähän uudistusta tehdä kunhan tässä kerkiää!! Täälläkään osoitteessa ei ole yhtä ainuttakaan GG:tä ainakaan tietoisesti, joten pitääkö korjata tilanne? (pitää) Mukavaa viikonloppua teidän poppoolle!!

    VastaaPoista
  14. Joo, se uusi kuva on vahinko. Sählääsin jotain ja edellinen kuva hävisi.. eikä se löydy enää koneelta, eikä mistään muualtakaan!! Mä koitan unohtaa sitä juttua, sillä ottaa niin päähän. Terveisin IT-hirmu. :)
    Mukavaa viikonloppua myös Teille!!

    VastaaPoista
  15. Ja pyh mitä sillä merkillä on väliä, kunhan hyvältä näyttää!!! Mä tykkään, pallot alkaa vallata muakin :) Noi teidän keittiöntuolit on ihanat!
    Hih, meillä oli kotona aikoinaan kaukosäätimessä sellainen johto, mut täytyi tietty istua tietyn matkan päässä tv:stä et johto riitti :) Ja kotiruoalla mäki oon kasvanu, harvassa oli kerrat kun käytiin ihan grillillä!!! o-lalaaa se oli juhlaa :D

    VastaaPoista
  16. Eip ole merkillä väliä yleensä, mutta kyllä mukavalta tuntuu, että toi on justiisa Green Gate, eikä Tarjoustalon vahakangas :))
    Mieti, sainhan kirjoituksen otsikoksi "ensimmäinen Green Gate! eikä "Ensimmäinen GG kopio" :D
    Mitä ihmettä! Johto kaukosäätimestä??!! Tollaisesta en ole koskaan kuullutkaan! :D

    VastaaPoista
  17. Hieno liina!Tykkään kans pilkuista!!<3
    Mulla ei oo vieläkään yhtäkään gg:tä!!
    Sohvatuunauskin näyttää hyvältä!:)

    Jep,ennenvanhaan oli niin toinen meno ku nykyään!:D
    Voi noita nykyajan nuoria ku pääsevät helpolla!

    Kivaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  18. Kiitos, Niina, hauskaa viikonloppua Sinullekin!

    VastaaPoista
  19. Toi liina on makee!! (en suosittele silittämistä =D)

    Ja noista elämänviisauksista; on niin totta! Olen monesti miettinyt, että miten ihmeessä sitä selvittiin ilman kännyköitä?! Ja itse olen ravannut yksikseni ulkona/kotipihalla leikkimässä ilman vanhempia jo taaperosta alkaen, omaa 6-vee tytärtäni vahdin kuin haukkaa vieläkin ettei vaan häviä mihinkään. (tietty kaupungissa on eri juttu kuin maalla)

    Oi niitä aikoja!!

    VastaaPoista
  20. Hanni: Mäkin olen usein miettinyt, mitä kaikkea hulluuksia itse pienenä tein. Pyörinyt metsissä, suolla, vanhoissa rauniotaloissa, puissa, pensaissa ja vaikka missä vaarallisissa paikoissa. Ja itseasiassa olen onnellinen, ettei mun lapset tee sitä, tulisin hulluksi murehtimisestä :)
    Mutta sitten taas nykyään on paljon pahempia vaaroja täällä kaupungissa: namusedät sun muut.. joten olen silti välillä tullut hulluks, kun ei kännykkään oo vastattu :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...