17. huhtikuuta 2012

Punaiset huulet


Laitoin vihdoin parvekkeen kevätuskottavaksi.
Onneks ei tarvinnut ostaa kun pari juttua, loput kamat keräsin olkkarista.

 Kyltti on ostettu aikoja sitten Mingu Homesta.



Matto Hemtexista, alealeale!



Viikonloppuna kävin synttäreillä. 
Laittauduin huolellisesti, koitin jopa tehdä jonkinnäköisen kampauksen ja huulet maalasin punapunaisiksi.
Istuin sitten metrossa, katselin tyytyväisenä ympärilleeni, hymyilin mieh ihmisille. Olin tosi hyvällä tuulella.
Sitten lipasin sensuellisti ylähuulta ja kieleen tarttui jotakin.
Se oli pieni palaa vessapaperia, jota olin käyttänyt nenän niistamiseen juuri ennen metroon nousemista.

Pitääks mun edes sanoa ääneen, että luulin ihmisten katsoavan minua koska näytän hyvältä, eikä sen takia että mulla roikkuu huulessa paperia, jolla toiset pyyhkii takapuolta.

Oli synttäreillä tosi tyylikästä pääkaupunginväkeä.
Istuin sinkkunaisten kanssa samassa pöydässä ja tunsin itseeni niin tylsäksi kun en voinutkaan osallistua keskusteluun "Kävin taas treffeilla. Mikä floppi!".
Äkkiseltään en ois keksinyt muuta kun: "Käytiin miehen kanssa Alepassa. Mikä floppi!"
 

40 kommenttia:

  1. Mikä ihme toi toinen kuva on,ei aukee mulle,saattaa tietty johtua siitäkin että just heräsin=D
    Parveke näyttää kauniilta,ihan niinkuin sinäkin,mitä nyt pienistä vessapaperinriekaleista,tuskin sä koko rullaa mukanasi vetelit;)
    Ja tylsää susta ei saa tekemälläkään,ei vaikka vartavasten yrittäisit<3

    VastaaPoista
  2. Kirsi: En tiedä, ne olikin yhtäkkiä hävinnyt koko albumista! Siis PELOTTAVAA! Ku ylihuomenna häviää koko picnic.. mitä mun kuville käy.. jos nyt jo pikkuhiljaa häviää :O

    VastaaPoista
  3. :D :D en kykene sanomaan mitään - siis sinä sanot ääneen sen mitä muut vain ajattelevat!!!

    Vessapaperia, ei tsiiiisus :D :D :D

    VastaaPoista
  4. Kaunis parveke ja tilava. Mun pikkuinen tulee olemaan varmasti tavaraa täynnä...ku ei osaa sisustaa näköjään ilmavasti!

    :D aina sattuu ja tapahtuu:))

    VastaaPoista
  5. Että silleen :D Päivän parhaat naurut! Vastaavaa on omalle kohdallekin sattunut, ettei sen puoleen. :D

    Parveke on ihana ♥

    VastaaPoista
  6. Toi hyllykkö on ihku!! Sopivankokoinen pieneen tilaan, sopisi meille kuin nakutettu. Mistä löysit??

    VastaaPoista
  7. Parveke kevätasussaan.Kaunis!Taljat muistuttavat kuitenkin,että ollaan voiton puolella,mutta...Tänne Ranskaan tuli takatalvi.Ilmat surkeet ja minä lomalla.No siivotaan ja kierretään kauppoja,kun ei pääse raaputtamaan maata.

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikkaan näköinen tuo parvekkeen sisustus. Kaunista. Ja sinulla on tuollainen ihana pikkuinen jakkara siellä, minun suosikkini ;-D
    Hymyssä suin luen metro-kertomusta!

    VastaaPoista
  9. No sullehan sattuu ja tapahtuu :D

    Parveke näyttää ihanalta! En malta odottaa et pääsen laittamaan meidän terassia! Eilen tilailin sinne muutamia juttuja, pakettia ootellessa :)

    VastaaPoista
  10. Ihanan raikasta parvekkeella :) meillä olis tänään urakkana..kunhan sade loppuu...

    hah noita sun juttujas :D mua vieläkin naurattaa se miten joku on tullut blogiisi..jasmiina kakkii lattialle :D

    VastaaPoista
  11. Kivasti oot laittanut parvekkeen.Mäkin jo vähän sisustelin terassia.Nyt siellä on viiden sentin lumikerros päällä ja lunta tulee lisää...Ihana kevät!

    Sulla on melkosen hieno ylätunniste.Allekirjotan ton viisauden.

    VastaaPoista
  12. Jasminella: pakko se on kertoa.. Jos helpottais ees vähän sitä noloa olo mitä siitä vieläkin tuntee :D

    Anne-Mari : usko jos mul ois enempää tavaraa niin ei munkaan parveke ois mistään kohti ilmava :)

    Anna: jes! En oo ainoa joka hieroo vessapaperia naamaan!! :D

    New england Rose: joskus pari v sitten ostin citymarketista. Ei varmankaan kuulu enää valikoimaan :/

    Marjori: voi ei! No, onneks shoppailu ei kato mikä sää :D

    Rv. Kivitikka: mä oon muuten ihan itse tehnyt tuon jakkaran :P

    VastaaPoista
  13. Heli: näin on. Ainakin on sitten jotain josta kirjoittaa. Pisin lopettanut koko bloggamiseen varmaan jo aikoja sitten, jos oisin normaali. Se lohduttaa :))

    Jasmiina: mitä vieläkö siellä sataa? Höh!
    Niinpä! Sun pitäis alkaa seuramaan että mihin sitä oikein tule kakittua :D

    Pitsienkeli: kiitos! Meilläkin tule jotain lumentapasta. Mutta se kyllä sulaa saman tien. Mietin että kuinka kauan menee ennen kun taljat homehtuu :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos taas päivän pirityksestä....makeasti sai nauraa..:))

    Kaunis parveke!

    VastaaPoista
  15. Voi kuule, mua tuli kerran vastaan (ihan hyvännäköinen) mies, joka oli himpun verran vauhdilla ajellut aamulla partansa, oli meinaan naama täynnä niitä pieniä vessapaperin palasia....kaveri eteni kiireisin askelin naama hymyssä ja rinta rottingilla, ja olen AIVAN varma, että oli mielissään kun saa niin paljon hymyjä naisilta heti aamutuimaan :

    Mutta tekevälle sattuu,,muille ei satukaan :)

    Mä haluan kanssa alkaa pistää Lillan kuistia kuntoon, mutta sattuneista syistä nyt vielä eimoikein voi!
    Mutta sun parveke on oikein kiva kevään merkki :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis on kyl partsi ja kunno kevättä ja kesää orottaen ♥ No vaikkiaaha se on jutel ihmisten kans jos elämäntilanne on iha eri ja toise vaa puhuu treffeist hahhah mut sähä heitit hyvi kato ku pariskunttana on iha normaalia käyrä yhres Alepas tietty tos juppi sakis olisi voinu sanoo Stokkal hahhahahah...Olet kyl ihana pakkaus ♥

    VastaaPoista
  17. Irmastiina: Ole hyvä vaan :) Ja kiitos! <3

    Pepi: Hahahaa.. mä niin ymmärrän häntä :D
    Mutku mulla ei ees oo partaa!! ainakaan vielä.. :D

    Johanna: Mä kyl vihaan alepaa..ja kaikki muita ylihintaisia pikkukauppoja :D

    VastaaPoista
  18. Tuo on hyvä tuo uus banneri, vai mikä se nyt nyt onkaan! Vähän niinku sarjakuvasta:) vaikka viivi ja wagner?

    VastaaPoista
  19. Riikka: Ja mä oon mikä? Wagnerilta kieltämättä vähän näytän..:D

    VastaaPoista
  20. Hitto sun kanssa!!! Pitäisi jo muistaa, ettei syö (=nielaise) mitään samaan aikaan, kun lukee sun postauksia ;D

    *auts ja vatsaankin sattuu*

    Ai niin, parveke (olihan se parvekekuva) on hieno !!

    VastaaPoista
  21. Aivan ihanan parvekkeen olet sisustellut. Ihana!!!

    Mä koitin tänään päästä vähän kuoputtelemaan kukkamaita ja istuttamaan kukkaisipuleita, mutten onnistunu ku selkä päätti että tämä pvä ollaan levossa(sattuu IHAN SAIRAASTI TAAS!).

    Koitin sivistyneesti hirnuta sun vessapaperijutulle ettei ota kovemmin selkään...

    Itellä oli joskus unohtunu solakampina aikoina jostain ihmeen syystä farkkuihin se pahvinen lappu takapuolen päälle. Hah, oli noloa kanssa huomata kun jossain vaiheessa kävin veskissä kesken päivää töissä että ei jumaliuta! Kyllä lähti äkkiä pahvilapuskat pois =D Ja mä pönttö kun luulin että mä oon onnistunu solakoitumaan ja ahterikin kiinnittää huomiota =D =D Siitä sitten alamäki alko ja solakoituminen jäi ;D

    VastaaPoista
  22. Voi siun kanssais :) Siulle se sattuu ja tapahtuu aina :)
    Aivan ihana parveke, asiasta toiseen :)

    VastaaPoista
  23. Mä vähän katoinkin, että onko noi kukkatikkaina myydyt tosiaan samat ku meillä, mut jos ne citymarketista on, niin kyl ne on juu. Ajattelin, ettei noin hienolla ihmisellä voi mitään citymarketista olla. Ja kuules, meillä homehtuu parvekkeella kaikki, mut jos teillä on ilmavaa, niin tuskin siellä sentään. Meillä homehtuu jopa ne kaiteissa olevat levyt. Jaa miks, no remontti tehtiin jonkun perkeleen urakoitsijan toimesta hiukan väärin, eikä siitä ole seurannut kuin harmia. Eikä urakoitsija tule virhettä korjaamaan eikä taloyhtiö hoida, vaikka viimeks 2 v sitten lupasivat. Että jeepä jee, onnittelut sulle ilmavuudesta. :)

    VastaaPoista
  24. Satu: Mä en ainakaan ota vastuuta, jos Sä vaikka tukehdut joku kaunis päivä :D

    Heli: No voi selkä! :( Mullakin alkaa olla hartiat siinä kunnossa että.. Onneks huomenna hierojalle!! Viimeisestä kerrasta jo 2 kk vaikka olen koittanut käydä kerran kk-ssa.

    Sirutuuli: :)


    Adalmiina: Kellä hienolla? Mä en nää täällä yhtään sellaista :D

    VastaaPoista
  25. Parveke näyttää tosi houkuttelevalta!
    ... vielä kun lämpeis vähän ;)

    VastaaPoista
  26. Miten siulle voikin sattua ja tapahtua niin paljon:D Ihan mahtavia nää postaukset aina!:)
    Aivan ihanalta näyttää parveke, oikein keväinen ja kutsuva:)

    VastaaPoista
  27. Sulla on kyllä joku ihan spesiaali huumorigeeni! Mahtaa sun miehelläsi olla hauska elämä :) Nauru pidentää ikää ja täällä tuli taas vuosi pari lisää !

    VastaaPoista
  28. Jessus sentään, kyllä sulle sattuu ja tapahtuu :)
    Miten sun pokka piti, kun huomasit sen wc-paperinpalan...

    VastaaPoista
  29. :D
    täällä ei koskaan muista, mitä piti kommentoida, kun tarinan lopussa on aina joku hauska sattumus elävästä elämästä... Siis kunnon Hymy huuleen ja aivot narikkaan -blogi ;)

    VastaaPoista
  30. Voi että mä nauroin!!Toisille vaan sattuu enempi ko toisille.Tai sitten niistä ei kehdata puhua.Mäkin kävin hemtexin alessa ja jäi tollanen matto ja samaa sarja kaitaliina ja peitto jaa jaa jaa Hei jatka saman malliin!!

    VastaaPoista
  31. Heh...sulle sattuu ja tapahtuu...ja kirjoitat sattumuksista niin hauskasti. Kiitos sulle kun tuot hyvää mieltä niin monelle blogisi lukijalle! Ja kiitos arvontapalkinnosta, tuli perille tänään...tykkään!

    VastaaPoista
  32. Ihana parveke! kyllä passaa tuolla aurinkoa palvoa!

    VastaaPoista
  33. Mua hymyilytti ihan vaan pikkasen ;D Oispa ollu kiva, jos joku ois vinkkassu...Itte sanon vieraallekkin jos on hame jääny sukkahousuihin, koska toivosin että joku sanois mulle...mutta mullehan ei tietenkään koskaan käy niin :P ;D

    VastaaPoista
  34. Marru: Yks aamu jöin kyl aamukahvit siellä jo.. lammastalja lämmittää takapuolta :)

    Heidi: Enmä vaan tiedä! :))

    Taikku: Mnjoo :) Voi jos se pidentäiskin ikää, mä menisin samantien naurujoogaan :D

    Sari: Olin kuin ei ois ollutkaan.. ja rupesin kaivamaan kännykkää.. kuten aina kun tapahtuu jotain noloa :D

    Tiina: Voi jos oliskin jokaisen postauksen lopussa.. mutku ei ole ja sit musta tuntuu, että olipas tylsä postaus :D Ei siis mitään paineita :D

    Bikke: Mäkin oisin halunnu vaikka mitä, mutta alkoi olla aika lopussa kaikki.. Esim yhtä peittoa jota oisin halunnu ei ollut jnejne.. Tyhmä! :D

    Eiju: Kiva et paketti pääsi perille :)

    Hanne: Jooh.. paitsi että mä en palvoo aurinkoa ollenkaan.. se vanhentaa :))

    Sanna-Mari: En tiedä..aattele jos joku MIES ois sanonnu.. se ois ollut vielä nolompi tilanne :D

    VastaaPoista
  35. tää on aina niin lohdullista, kun mä en ookkaan se maailmankaikkeuden ainoa nolojen tilanteiden tyyppi! Siis se, joka laukoo vääriä totuuksia väärässä seurassa huulipunaa hampaissa, vessapaperia korossa, hame sukkareiden sisällä paita juopon napissa. ja siis että tän kaiken voi tehdä myös selvinpäin. ja kännissä.
    Parvekekkin näyttää hyvälle!

    VastaaPoista
  36. Mut siis miten KUKAAN ei sanonut sulle mitään!!!!????? Siis, että anteeks, mutta sulla roikkuu jotain huulessa!!! Kuin vaikeaa se ois??? Ja siis oisko se niin paljon pyydetty...? Kysyy eräs, joka näki tänä aamuna leipomossa hienohkon naisen, jonka sepalus oli auki, eikä sanounut mitään... Meinasin kyllä, mutta sitten aattelin, että kaikki kuuluu, ja sehän on tosi noloa sille naiselle ja ehkei ihan kaikki kuitenkaan NÄE sitä avointa housun vetskaria... Eli PELASTIN sen naisraukan julkiselta häpeältä ;DD
    Parveke on tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  37. Taina: Hame sukkisten sisällä on kyl aika paha :DD

    Liisa: No sitä mieltä mäkin olen,että ehkä parempi ettei kukaan sanonut mitään :D

    VastaaPoista
  38. Voi hyvää päivää sinun kanssas! ;D
    Ei sentään meikkivoidepilkkuja naamassa...

    VastaaPoista
  39. Parveke näyttää tosi kivalta!!
    Munkin pitäis laittaa tuossa sisäpihalla tuulemaan, mutta säät ei oikein vielä innosta sitä tekemään.

    VastaaPoista
  40. Minttu: Noi ei edes kuulostaa pahalle :D

    Mia: Jooo.. khmm.. toi vesisate ei ehkä tee hyvä noilla lammastaljoille :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...