24. marraskuuta 2011

Ikuinen haaste


Tämänkertainen arvonta on päättynyt!
Käytin muuten ensimmäistä kertaa random.orgia.
Mul meni ainakin tunti etsiessä sivulta sitä oikeeta arvontasovellusta.
Naputtelin mun numeroita vaikka mihin laatikoihin, mutta sieltä tuli aina noin 50 voittajaa kerrallaan.
Pitkän tuskailun jälkeen huomasin vahingossa, että se pieni laatikko olikin aivan etusivulla!

Voittaja on SUSANNE, samanimisestä blogista.
Onnea Susannelle!
Laitatko minulle viestiä sivupalkissa näkyvään osoiteseen-->


Vaihteeksi ajattelin jatkaa 25-tunnustuksen haastetta, jonka sain jo varmaan kolme kuukautta sitten..
Taidan olla hieman hidas..


18. Olin pari vuotta sitten täysin hurahtanut luomu-tuotteisiin. 
Kaikki alkoi siitä kun luin erään kirjan, jossa puhuttiin kaikesta myrkkykököstä, mitä kosmetiikka sisältää.
Siitä tuli minun raamattu!!
Kertaheitolla vaihtuivat kotona kaikki tuotteet alkaen hammastahnoista ja pesuaineista lopettaen meikkivoiteeseen ja ripsariin.
Kaikki oli sertifioitua luonnonkamaa.
Lapsen oksensivat kun pesivat hampaita, koska luomutahna maistui suolalle, jota on maustettu kloriitilla.
Pesin pyykkiä pesupähkinöillä ja joka pesun jälkeen oli koko kone täynnä pähkinänkuoria.
Kuten myös housujen taskut.
Krapulaani jöin siankärsämöuutetta ja ranteseen laitoin hajuveden sijasta eteerisiä öljyjä.

Kainaloa hankaasin jollain ihmekivillä, jonka tarkoitus oli estää hikoilua.
Minusta alussa se ei tehonnut, mutta sitten parin kuukauden jälkeen alkoi toimimaan. Tai sitten mä vaan muuttuin immuuniksi hienhajulle.
Yövoiteen vaihdoin jojobaöljyyn, jonka seurauksena jouduin vaihtamaan päivittäin tyynyliinaani, sillä se oli aina aamuksi täynnä rasvaisia naamakuvioita. Ja näihin rasvaläiskiin ei tosiaan pähkinäpesu tehonnut.

Miks lopetin?
Ensinnäkin luomujutut maksaa aika paljon.
Toiseksi hävis into koska - jumaleishön ei hennasta lähe punaista väriä, vaikka istuisin vuorokauden muovimyssyn alla pää täynnä mutaa!!


19. Minulla on iän myötä ilmaantunut mitä kummallisimpia mielivikaisia pakkomielteitä.
Nyt kun olen just ja just päässyt yli siitä, etten uskaltanut laittaa suihkussa silmiä kiinni ja nukkuessa piti olla valot päällä, niin tilalle on tullut jotain paljon sairaampaa.

Esimerkiksi kun painan linjaautossa pysähtymisnappia keskisormella, alkaa etusormea pakottamaan, ku oikeesti olisinkin halunnut painata sillä.
Tai sitten toisinpäin, jos painaan etusormella, alkaa keskaria pakottamaan.
Joskus pakottaa niin paljon, että mun pitää painata sitä tankoa, jossa se nappi on. Kun en sentään toista kertaa kehtaa nappia painata.


Sitten mua ottaa päähän se helkkarin juokseminen liukuporttaissa!
Ylös tai alas, ihan mitenpäin vaan, aina pakko juosta.
Ja tunnen suurta vihamielisyyttä niitä kohti, jotka seisoo tahalleen ohituskaistalla.
Kerran jouduin erään vanhemman rouvan kanssa sanaharkkaan.
 Hän seisoi ohituskaistalla ja mulla tietenkin kiire juosta alas.
Sanoin anteeksi, mutta hän ei liikahtanutkaan, ärähti vaan ,että mene muualta ohi. (??)
Sanoin tiukkaan sävyyn, että TÄMÄ on ohituskaista.
"Joolässynlässyn!" kuului äkäinen vastaus.
Ehkä mun pitäisi alkaa ottaa iisimmin kun ton ikäinenkin näyttää ottavan?


..jatkuu..
..jos te vaan jaksatte..

***

Töissä olen vähän tuunaillut.
Nimittäin sermista repisin minkälie-riisipaperin irti ja tilalle laitoin mustan pitsiliinan.
Sen saman jonka sain H&M-ltä vitosella.
Ennen saksimista mittasin tarkaan, että riittääkö liinasta varmasti.
Jess!! Just riittää ja jää vielä ylimääräistäkin!

Kummasti sitten kun lähin leikkaamaan, ei jäänytkään ylimääräistä.
Itseasiassa koko liina loppui kesken!!


Se oli virheellinen mittanauha!
Ainakin mun mielestä! Ihan sama, mitä muut sanoo! 


No, olkoon siinä sellaisena.
Voinkin ripustella sinne keskelle aina jotain kivaa.


Sitten löysin kaapistani (!!) sisustustarran, jonka olen ostanut jo ilmeisesti viime jouluna.
Meinasin jo myydä koko kuputarjottimen pois, kun sille ei oo ollut minkäännäköistä käyttöä sittenkään, mutta enpäs myykään ihan heti..




33 kommenttia:

  1. Jee näitä lisää!! Ihan mahtijuttuja!
    Mun mielen sairaus on että kun kuljen näyteikkunan ohi, en voi olla katsomatta omaa peilikuvaa..Hei näytänksmä läskiltä tässä?

    VastaaPoista
  2. Tuota tuota, ei sitten mieleesi ole tullut painaa nappulaa molemmilla sormilla samaan aikaan?-) Ehkä tällä välttäisi sen toisen sormen pakottamisen, kun se ei pääse painamaan.... Tuli vain mieleen lukiessa :)

    VastaaPoista
  3. Meillä täällä "maalla" ei ole kuin yhdet liukuportaat (ja nekin ihan lyhyet)!!! Niin, mä en siis uskalla todellakaan juosta liukuportaissa :/

    Jos mulla on ahtaanpaikan kammo, niin on myös korkeanpaikan kammo! Ja sen myötä ne portaat on HIRVEEN pelottavia, yritän kyllä pysyä pois toisten tieltä... mutta en kyllä voi katella ylös, enkä myöskään alas - joten siinä seison tönötän, mihin eka askeleen astun! Heh... oon aika toivoton tapaus ;)

    Toi kuputarjotin on todella hieno, kelpais kyllä mullekin!!!

    VastaaPoista
  4. Outi: Mulla on SEKIN. Mä teen sen kyllä salaa, silloin kun arskat on päässä.. katson suoraan eteenpäin, mutta oikeesti kurkin itteeni :D

    Franzi: Ei muuten MAHDU molemmat sormet yhtä aikaa :D

    Marru: Jäin tässä miettimään, että se, miks mä haluun nopeasti pois porttaista on ehkä alitajuisesti joku kammo kans. Ku ne on ihan sikakorkeat missä mä päivittäin kuljen..

    VastaaPoista
  5. Huippuja nää sun tunnustukset! Lisää lisää! Tuolle bussijutulle ei voinu muutaku nauraa :D Entäs peukalo ens kerralla? Vai onko se pakko olla aina jompikumpi noista :)

    VastaaPoista
  6. No siellä suurkaupungissa, just pelkäänki niitä... oot toisessa päässä, niin toista päätä ei ees näy - HIRVEETÄ!
    Samaa mieltä kanssanne, itselläkin ärsyttävä tapa peilata itteä näyteikkunoista ja IHAN varmaste joku näkee sen sisäpuolelta!!

    VastaaPoista
  7. Tietyt rituaalit tuo varmaan sitä turvallisuuden tunnetta... :)
    Minä tarkistin ennen aina ettei levy vaan jää päälle kun lähden kotoa. Se loppui kun hankittiin hella jossa levy toimii vain jos ajastin on päällä, ;D Mutta himskatin kahvinkeitin, siinä kun ei oo ajastinta, ;D

    VastaaPoista
  8. Mä en tiedä miten päin täällä taas hihittelisin! Näitä lisää!

    VastaaPoista
  9. We want more!!!!
    Ihana huomata ettei oo ainut hieman tärähtänyt tyyppi, meitähän on paljon! :D

    VastaaPoista
  10. Sä oot ihan paras :D

    (Jaa että Suomessa suurkaupunki...niin....missä??)
    No juu, hulluutemme meissä kaikissa, sehän on selvä, ei me muuten toistemme seurassa viihdyttäiskään!

    Mä taidan kutsua kaikki ens kesä.....no EN taidakaan!
    En uskalla :DD

    VastaaPoista
  11. Minäkö voitin arvonnassasi, voi ihanuus?:) Jos niin on niin suuri ja lämmin kiitos! Laitoin sähköpostia sinulle.

    Nämä sinun tunnustukset on kyllä huippu hyviä!:)

    VastaaPoista
  12. hahahe, onneksi en liiku bussilla koska veikkaan, että minulla saattaisi tulla jotain oireita siellä :D joudun myös nykyään välttämään kauppoja jossa on se pyörivä karuselli ovi, se on aina pakko kiertää kerran ympäri :D

    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  13. Voi ihanuus näitä sun juttujas,ääneen naurulla alkoi tämäkin aamu=D Tiiätkö mulla saattaa olla ratkasu tuohon sun sormivaivaan,ainakaan täällä meidän "pikkukaupungissa" linja-auton kello ei klinkitä uudestaan niinkauan kuin siinä palaa se valo,joten voit painella vaikka molempien käsien käsien kaikilla sormilla siihen asti kun linkin ovi on auennut ja valo sammunut=D Joko rupes sormia pakottamaan;)

    VastaaPoista
  14. Pitää muistaa seuraavalla kerralla ko alkaa lukeen sun blogia ettei oo ruisleipää suussa ... huonosti käy ;)

    VastaaPoista
  15. Niin piti vielä sanoa etten mä tota itse ole testannut mutta tyttö kerkee painaa nappia varmaan sata kertaa ennen kuin linja-auto pysähtyy=D

    VastaaPoista
  16. Hauskoja tunnustuksia, anna tulla lisää vaan :) Sie oot niin hauska =D

    VastaaPoista
  17. Niin hauskoja! :)) Eli omat "ongelmat" on meillä itse kullakin. :)

    VastaaPoista
  18. :DDDDDDD, sana hallussa, mutta sehän me jo tiedetäänkin.
    Kirsi, älä yritä - rumaa laittaa lapsen syyksi :D

    VastaaPoista
  19. Mun tyttö pelkää yksiä Kampin liukuportaita, kun ne on niin ahdistavan pitkät, alhaalta ei edes huippua näy. Mut sä taidat käyttää Sörnäisten portaita, pitkät nekin on.
    Pakkomielteistä: Täällä laajensi kauppakeskus niin, että vanhan puolen seinä puhkaistiin ja siihen sitten yhdistyi laajennusosa. Siinä liitoskohdassa on käytävällä kaksi tolppaa niin, että niiden välistä mahtuu just kävelemään. Mulle on jotenkin tullut kammottava pakkomielle kulkea siitä tolppien välistä. Yksin ollessa yritän tätä todella outoa tapaa välttää, mutta seurassa kävelen siitä melkein aina. -Adalmiina-

    VastaaPoista
  20. J: Ei, peukalo tuntuu liian vammaiselta :DD

    Marru: Kyllä näkee. Oon nimittäin kerran ravintolassa, ikkunapöydässä nimenomaan tarkkaillut, kui moni katsoo ikkunasta itseään. JOKAIKINEN! :D

    Kiitti Arja!

    Minttu: Mulla ei sitä levytarkistusjuttua oo, vaikka pitäis olla, koska mä UNOHDAN sen melko usein päälle...

    Johanna: Ok, kiva, mä yritän pistää ajatukset näppäimistölle. :)

    Senni: Ihana olla pikkasen tärähtänyt :)) Tai emmätiiä, ooks mä aika paljon enemmänkin kuin pikkasen.

    Pepi: On täällä suurkaupunki. Sen tunnistaa siitä, et kun mene shoppailemaan, niin päiväkään ei riitä että kerkeis kaikkiin kivoihin kauppoihin :P
    BTW. Hullut tulee iman kutsuakin! :P Joten pistä villan portit ens kesänä lukkoon :D

    Susanne :) meilailaan!

    Jasmiina: Ne on kieltämättä pahoja kans.. varsinkin kun ne jää jumiin.. :)

    Kirsi: Niin se yleensä on, mutta olen ollut todistajana, että jossain busseissa vaikka valo palaa, niin silti soi koko kello uudestaan, jos joku painaa. Niin sen pelon takia en uskalla.. :P

    Riikka: Ai kamala! :D

    Kirsi: joo, uskottavuus meni :D

    VastaaPoista
  21. Kiitos Sirutuuli!

    Kaisa: Onneksi ne ovat hauskoja! :)

    Tiina: NIIMPÄ! :D

    Adalmiina: Hahhaaa! Mun on pakko nähdä nuo tolpat joiden välistä sä tunket ittees :D

    VastaaPoista
  22. Onnea vain Susannelle!
    Aivan ihana tuo piparikupu, olipa hyvä, että päätit pitää sen ja löysit vielä tarrankin:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  23. Mäkin haluan näitä lisää!
    Ihana tuli tuosta piparikuvusta, onneks et ollut ehtinyt hävittää sitä.
    Mukavaa pikkujouluviikonloppua! Onkohan tuo suomen pisin sana...?

    VastaaPoista
  24. Heh..Olipa pläjjäys, nyt hymy huulilla koisimaan :)

    VastaaPoista
  25. Ihana toi kupu! Ja onnea hirmuisesti Susannelle!
    Vaik nyt taas toistankin itseeni niin pakko sanoa et sä oot ihan superhauska..tai siis näit juttujas on niiiin hauska lukea ;D
    Mullakin erinäisiä neurooseja..joista tosin oon tietoisesti yrittänyt päästä eroon.. Mut toi ikkunasta itsensä tarkkailu..ei siitä varmaan pääsekään eroon..

    Hyvää adventtiviikonloppua!

    VastaaPoista
  26. Siis pitäiskö hommata portti??
    Jonka saa lukkoon??
    Kun ei mulla ole edes aitaa :DD

    VastaaPoista
  27. Mustakissa: Samoin Sinulle!!!

    Sari: Mä kysyin heti isännältä, että arvaa, mikä on Suomen pisin sana! Ja sitten päräytin sen sanan, mutta meni kieli mutkalle ja se kuulosti siltä: pikkujokkovikko.. :D

    Lovviisa: Kiitos! <3

    Liisa: Ai niitten nimi on neuroosi.. oo, kuulostapas hienolta!! :D
    Samoin Sinulle!


    Pepi: No hommaat nyt ensalkuun sen portin! :D
    Ehkä hullut eivät tajua katsoa, ettei aitaa ookkaan :P

    VastaaPoista
  28. Kyllä hymyilyttää, ja pakottaa...mulla kans outoa juttuja, kuten leffan katselukin pitää usein laittaa paussille vain koska:
    - yhtä-äkkiä tiskit ahdistaa
    -pyykit pitää laittaa pyörimään
    -pölyt harmittaa jostain kohdasta
    -roskis pitää viedä
    -kynttilät vois sytyttää
    -ja sit huomaankin et muut on mennyt omien touhujen pariin KOSKA leffan katselu kuulemma kestää??

    VastaaPoista
  29. Anne- Mari: hahhaaa.. Toi on kans hyvä!! Mul käy usein kirjaa lukiessa näin :D

    VastaaPoista
  30. Sermisi on ihan hyvän näköinen tuollaisenakin:)

    Pipari-kupu on mielestäni upea, kelpais kyllä minullekin.

    Sinulle on blogissani tunnustus, käyhän poimimassa:D

    Lokoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  31. Hehee...sä oot kyl mainio...
    Mul oli noita pakko-oire juttuja nuorempana,mut ne on jääny vähemmälle vanhetessa..kai musta on tullut flegmaattinen,ku ei tarvi enää kävellä niin,ettei saa osua viivaan katukivetyksellä..hih!!
    Halein,Marika

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...