13. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, samat kujeet




Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin sairaan hitaasti.

En meinannut millään selviytyä ensimmäisestä lomanjälkeisestä työviikosta.

Väsytti,väsytti ja sitten taas väsytti.

Aamulla klo 7.00 aloitin työt.

Kolmen tunnin päästä katsoin kelloa.

Se näytti 7.30

Aargh.

Työpaikan yks tulostin oli eräänä aamuna mun aivojen kanssa samalla linjalla, se kyllä hieman lohdutti ja jopa hymyilytti.





Eilen katsoin telkkarista Putouksen uusintaa.
Hitsi ku alkoi ärsyttää ku oikea silmä oli koko ajan ihan sumea.

 Hankasin sitä - ei mitään muutosta.
  Tarkastin telkkarin valoa vasten silmälaseja että oisko linssit likaiset -eivät olleet.

 Ajattelin että soitan ohjelman loputtua äidille ja kysyn, et miltä se tarkalleen tuntuikin kun joku ihme verkko silmässä repeä. 

Hänelle kun kävi just näin.

Satavarmasti mullakin verkot repsahtanut, ku ei oo koskaan aikaisemmin sellaista sumeutta silmässä ollut.

Myöhemmin kun nousin sohvalta jäi joku outo esine jalan alle.

Se oli mun silmälasien oikeanpuolinen linssi!!

En tiedä onko tää nyt enemmän hyvä vai huono asia.

Huono koska selvästi mun lähinäkökin alkaa heikentymään.

Hyvä koska nään kuitenkin yhelläkin lasitetulla silmällä kohtalaisen hyvin.
(ainakin meidän 55 tuumaista telkkaria joka sijaitsee sohvasta metrin päässä)




En keksinyt tämän vuoden ekaan postaukseen muuta kun vessakuvia.
(sen sai nopee siivottu, ku on niin pieni )


Tämä ikkunapoka on mulla ollut iät ja ajat. 
Mutta sitten sain töistä (viime vuonna) kanaverkkoa ja istuin yks ilta (viime vuonna) innostuneenä vasara kädessä keittiön lattialla takoomassa tätä verkkoa tohon pokaan kiinni.

Käytin sinä iltana myös 2,5 tuntia vääntäen kanaverkkoa isoksi metallikoriksi jossa voisin säilyttää torkkupeittoja ja sen sellaista.

Ei siitä tullut mitään.
Kanaverkon reunat jäi töröttämään ja kaikki torkkupeitot tarttuivat korin seinämiin kiinni, eikä niitä saanut pois kun väkisin repimällä niin että peittoihin tuli reikiä.

Tyhmä kori!

Sen lisäksi koko keittiön lattia oli täynnä pieniä neulaisia jotka irtoivat kanaverkosta kun leikkeilin sitä keittiönsaksilla.

Tyhmä kanaverkko!



Ja sitten se arvonta..
Sormustin ja Sorkkarauta kirjan voitti itselleen:
Nina
Onnea!! <3




Toivotan kaikille mukavaa alkanutta vuotta 2014!!


40 kommenttia:

  1. Ei voi olla totta!! Ihanaa!:) katoin epäuskoisena tuota nimee ja olipa ylläri kun se veikin mun blogiin!:)
    Olipa tyhmää verkkoa :p veskissä näyttää kivalta!:)
    Onneks se linssi kuitenki löyty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettelee, ettet uskonut silmiäsi, ku oon näköjään kirjoittanut nimesi väärin :D

      Poista
  2. Ihanaa vuotta sinulle! Mun pitäis mennä töihin noin sadan vuoden tauon jälkeen. Jotenki ei hirveesti innostais.

    VastaaPoista
  3. No, onneksi se oli vain irronnut linssi, eikä verkkokalvo ollut repeytynyt :) Kivalta näyttää teidän vessassa! Tuo ikkuna pöntön päällä onkin sellainen idea, jonka taidan napata mukaani:) Parempaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä joo helpotus :))
      Kiitos ja mukavaa viikkoa Sullekin!

      Poista
  4. Olethan sää henkis...ku missään somessa et o kurkkinut :D
    Nice 2 c u !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Koitan nyt ryhdistäytyä ja tulla vierailullekin :)

      Poista
  5. Kyllähän tota veskiä kelpaa näyttää! :) Mulla ois parikin ikkunapokaa, jotka vois tuunata. Tuossa kanaverkossa vois olla ideaa, nappaan idean talteen! Muksaa viikkoa sulle! <3

    VastaaPoista
  6. hieno akkuna vessassa.ja kiinnityksestä lisäpisteet.ei reikiä laattoihin.

    joskus elämä tökkii mutta suuntaa ei ole sitten kuin ylöspäin.mukavaa vuoden jatkoa, parempaa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei reikiä vuokrakämpän laattoihin.. vaikka kävihän se hetken mielessä.. :D
      Mulla harvemmin elämä tökkii, mutta juma että oli väsymys!
      Kiitos Sulle!

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. editoin tuplakommentin.se on tämä prkleen tabletti kun meneemönkään.vai liekö sormet kuin nippu nakkeja..

      Poista
  8. Hihiih, onneks ei ollut näössä (kovin paljon) vikaa vaan lasit oli hajalla :) Tosi nätti toi teidän vessa, voi kun saiskin noin ihanan :) ..jos nyt vessasta voi niin sanoa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä.. ihana vessa, kaunis pönttö jne.. :D

      Poista
  9. Hih! Sulle sattuu ja tapahtuu! Onneksi ei pahemmin...
    IHanalta näyttää kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista
  10. onnnnnittelut voittajalle! On siullakin ollu vuoden alotus :D hehe..noh, mutta parempaa vuoden jatkoa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihan perus vuoden aloitus.. kuten myös lopetus.. Jouluaatto oli hieman erilainen kun yleensä.. mutta siitä vaikenen.. :D

      Poista
  11. Onnittelut voittajalle! Ja hienoa kuulla sustakin pitkästä aikaa... ja onneks iha entisellään oot ;) No toi sumeus ja väsymys vois tietty poistuu sielt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla.. kyl mä omastakin mielestä ihan samalainen olen :) Ja se väsmys jäi jo taakse. Ensimmäisen työviikon verran se kesti. Sit olin taas virtaa täynnä :) Mutta se oli elämäni pisin viikko. Ku en oo tottunut olemaan väsynyt :D

      Poista
  12. Tuo ikkunapoka näyttää hyvältä. Ei varmaan tosi ollut kivaa repiä peittoja pois siitä korista, ehkä nakkaat korin pihalle ja laitat siihen jotain ei niin herkkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toi kori lensi saman tien roskikseen. Ja mä yritin unohtaa, että käytin siihen mun aikaa 2 ja puoli tuntia!!!
      Sen sijaan oisin voinut tehdä vaikka mitä kiva!! :D

      Poista
  13. Onneksi verkko ei silmästä revennyt :-)
    Kauniisti olet saanut teidän wc:n laitettua!

    VastaaPoista
  14. Kyllä nuo esineet on välillä tyhmiä kun ei suostu yhteistyöhön!! Mullakin oli ihan sairas väsymys joulun jälkeen...nyt on yks työpäivä takana, sen jälkeen oli taas neljä vapaata, joten uusi aloitus huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskaltais nyt enää vapoja ottaa ainakaan puoleen vuoteen. Ku toi palautuminen on pelottavaa :D

      Poista
  15. Sulla sitten sattuu ja tapahtuu, mutta hauskasti niistä kirjoitat:D Tää väsymys taitaa riivata meitä kaikkia, mutta hei nyt ollaan jo voiton puolella....aurinko armas paistaa jo välillä ja tammikuukin puolessa välissä ja helmikuu vasta lyhyt onkin....taidan tässä lohduttaa itseäni, joka ei niin tykkää talvesta. P.S: kanaverkko on tyhmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä ainakin olen voiton puolella! :)
      Viime vuonna mähän en lomaillut ollenkaan. Koko kesän painoin menemään. Ja nyt sit tuosta noin puoltoist viikko lomailua. Kyl oli rankka. En halua enää koskaa lomaa, se ei vaan sovi mulle :D

      Poista
  16. Moikka ♥ Mä olen ollu kauhia väsyny jo mont viikkoa enkkä yleensä talvel ol väsyny, en tie mikä on ♥ Onneks tännekki tuli luntta ja pakkast ♥ Sun juttui on kyl ain, hauska lukea hah ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkamoi! :) Itse en voi sanoa että onneks tuli pakkasta, ku vihaan sitä yli kaiken. :D
      Mut ainakin sillä on piristävä vaikutus, kun lähtee vähäks aikaa lumihankeen seisomaan :))

      Poista
  17. Hahahha Vitsit, susta ei voi olla tykkäämättä. Kiitos taas <3

    VastaaPoista
  18. Kivaa alkanutta vuotta! ♥ Onneks olikin vaan linssi pudonnut etkä ookaan puolisokea...

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Oisko se merkki että sun pitää nyt ostaa ne Diorin lasit jotka näytti sulla niin niin hyvälle? ;)
    Kaunis poka ja vessa. Meidän toisesta vessasta puuttuu vielä peilikin.. no, vastahan me on tässä kohta 4 v asuttu, ei pidä hätäillä, kaikki aikanaan kun tulee se fiilis... (ja rahat) :)
    Hyvää tätä vuotta sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun tietäisit miten käyn niitä joka toinen päivä katsomassa. Mutta sitä alkaa pihtailemaan! Vaikka ei saisi! Kyseessähän on kuitenkin mun näkö! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...