22. helmikuuta 2013

Perjantain pohdinnot



Me käytiin eileen ostamassa meille ihan upomauusi jenkkisänky!!!
Ensinnäkin mä en oo koskaan omistanut jenkkisänkyä ja toiseksi, kaikki mun sänkyt ovat aina olleet jonkun toisen vanhoja. 
Sinkkuna nukuin puoli vuotta sohvalla, jonka ostin kyllä ihan itse ihan oikeasta kaupasta, mutta sekin oli toimittanut mallikappalevirkaa ties kuinka monta vuotta.

Käytiin läpi kaikki iskutmaskutjytskyt, mutta se löytyi täältä,  Askosta.<3 (se leveämpi).
Vaikka olimme jo valinnan tehnyt, minä silti tunsin vastustamatonta halua mennää kokeilemaan yhtä runkopatjasänkyä, jota itseasiassa asiakaspalvelija juuri yhelle vanhemmalle pariskunnalle esitteli. 
Menin ja pamautin takapuoleni tohon sänkyyn ja siitä lähti kunnon raksahdus.
 Säikähdin ja huudahdin HYII! EI TÄTÄ!! (ihan kun joku olisi tarjonnutkaan)

Tämä on näitä tapahtumia sarjasta : ethän missään nimessä ajattele ensin ja käyttäytyy vasta sitten.

***

Muuttohommat ovat aina hyvin opettavaisia.
Nimittäin opin näin jälkeenpäin, että  pakkauslaatikoiden sisältö kannattaa merkitä laatikon kanteen asianmukaisesti ja  selvällä suomen kielellä.

Jotain keittiön sälää; tylsää tavaraa eteisestä, meidän vaatekaapin jutut yms ilmaisut eivät auta ollenkaan, jos huomatkin tarvitsevansa nopeasti jotakin jo pois pakattua tavaraa.

***

Tämäkin on pakko kertoa kun on niin tuoreessa muistissa.
Istuin tänään aamukahvilla sohvalla, isäntä tietsikalla, selkää mua päin.

Yhtäkkiä mul alkoi särkemään kämmentä, sellainen kunnon ärsyttävä hermotykitys.

Ääntelin aiaiaiaaaaa...aaaaa.  Ravistin kättä ja särky meni ohi.

Isäntä se vaan istui edelleen selkää mua päin ja oli kuin ei oliskaan.

Sanoin:  
-Siinä se yks vaan istuu eikä välitä, että toinen saattaa tehdä jopa kuolemaa!!

Sitten se sai silmät näytöstä irti, kääntyi ja sanoi: 
-No ei se ole totta, mutta ku sä valitat niin usein, että sitä ei koskaan tiedä että onko sulla oikea kipu vai ei.

-No ON, sattui tosi paljon!

-No mihin sattui?

-Tähän kämmeneen!! 

-Siis sanoiks sä äsken että sä teit kuolemaa???



PÖHH! Miehet osaa sitten olla niin tyhmii!!



 ***

Toivotan teille yhtä hyvää viikonloppua kun mullekin on tulossa!
Pakataan tänään kamat ja suuntana on Kuopio. Tehdään kyllä jossain välissä matkaa pysähdys ja yövytään hotellissa. Tätä laatuaikaa on niin kaivattu! Jippiii!!!  




32 kommenttia:

  1. Oikein hyvää laatuaikaa teille!!

    Ei ne miehet ymmärrä meitä naisia ;)

    VastaaPoista
  2. Jenkkisänky se olla pitää :))
    Ihanaa Kuopionreissua ja nauttikaa täysillä laatuajasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon että just se sen olla pitää ku kerta nimikin on niin hieno :D
      Kiitos!!!

      Poista
  3. HIHII! Mulla on toi SAMA sänky ja voin sanoa, että ette tule pettymäään! Mä oon ollut tosi tyytyväinen laatuun ja kaikkeen!! Joten ONNEA! :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi toi oli kyl niin hyvä kuulla!! Tänks!!

      Poista
  4. Ne miehet:) Laitoin sulle sähköpostia. Mukavaa laatuaikaa kalakukko kaupungissa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylläpä kuulosta irstaalle..kalakukkokaupunki.. :D

      Poista
  5. Kämmen ja kuolema alkaa molemmat K:lla, mutta ei miehet silti tajua, että oikeasti VOI olla tosi kyseessä .. :)
    Hyvää Kuopion reissua! Meillä on sama suunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!!! No mutta hyvää reissua teillekin!!

      Poista
  6. Pisteet sun miehellesi! Turha valitus, jos vertaat sitä kuolemaan ja oikeasti vain käsi on kipeä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pisteitä ei lasketa koska Säkin olet mies :D

      Poista
  7. onnentyttö , elossa ja uusi sänky ;)
    aattelepa mua , karsee flunssa ja ex-ANOPIN vanha sänky !

    Mukavaa laatuaikaa ♥

    VastaaPoista
  8. Hih ja hah! Täällä hymyillään ja naureskellaan, asiakkaat luulevat, että mä niille olen ystävällinen ;D Mä mitään ole...

    Huisikin hauskaa Kuopio-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et oo, et niin :D
      Kiitos, oli todella mukava! :)

      Poista
  9. Hihhiii, miehet!!!! Ihanaa reissua:)

    VastaaPoista
  10. Haha sä oot hassu :) Ihanaa reissua!!

    VastaaPoista
  11. Se on ne putkiaivot vastaan tippaleipäaivot, jotka harvoin tajuu toisiaan, ;D

    Oikein kivaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  12. Räyh, miehet on leijonia. Ryntää paikalle puolustamaan perhettä. Mut jos se tietokone on perheenjäsen ja enempi pulassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiä tapauksessa pulasa olivat ilta-sanomat :D

      Poista
  13. Hei, käy kurkkaamassa iloisia uutisia sinulle Mielen Lumossa!

    VastaaPoista
  14. Miten mä olen tähän asti missanut blogisi?! Sun turinat sai mut ihan hihittelemään, siis positiivisessa mielessä :-D Pitää lukea noita sun vanhempia postauksia ihan ajan kanssa.

    t. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) tervetuloa vaan tänne hihittelemään!!

      Poista
  15. siis joo...tuota joko olette muuttaneet??millon pääsee ihailee uutta kämppää??en milllllläääään enää malttas odottaa. se pohjapiirros on niin lupaava siitä uudesta kodista. ps:ala kipitellä osallistumaan methodin arvontaan mehtäpirttiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ollaan me.. Väsyttää kamalasti, mutta pakko jaksaa.. En viittis asua laatikkoiden keskeellä kovin monta päivää :) vielä ei ole edes tietokonetta asennettu paikoilleen.. Saas nähdä milloin kerkeen postailemaan. Minä tulen osallistumaan, kiitos!! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...