7. helmikuuta 2014

Sattuu ja sitten sattuu lisää



Naulakot kirpulta 1.- kipale.


Löysin vihdoin kirpparilta punaiset unikkokumpparit joita olen halunnut jo ainakin ikuisuuden.
Just hyvät, sopivat ja järkevään 8 euron hintaan!




Tottakai minä halusin laittaa ne heti jalkaan! Mitä sitten et ulkona on pakkaskeli! Phah!

Mutta unohdin laittaa villasukat! 
Tiedättekö miltä tuntuu seisoa lumihangessa jalkojen ympärillä pelkät muovipussit?
Just siltä minusta siellä ulkona tuntui.

Ja sitä seurasi se että minä sain virtsaputkentulehduksen, jota minulla ei ole ollut 9 vuoteen!

Parin kidutuspäivän jälkeen sain antibiootit, jotka auttoi melkein heti, mutta kylkiäisenä sain erään toisen vaivan, josta puhutaan tv-mainoksissa (ei ne pukamat!)

Ne kun oli selätetty minä sain heti seuraavana päivänä lievän lektiinimyrkytyksen kun söin hieman liian kovia papuja. 

Ja eilen illalla kun menin roskia viemään, minua puras joku koiraa jalasta.
Tuosta noin vaan.
Ja jatkoi matkaansa, voivotteleva omistaja perässä.

Ainiin ja muistinko jo mainita että viime viikolla mä vietin puoli yötä sairaalassa kovan vatsakivun vuoksi.
Syytä ei löydetty, mutta kipupiikistä jäänyt patti persuuksessa muistuttaa vieläkin olemassaoloaan vähän väliä vihloamalla.

Ollaan jo veikattu isännän kanssa mitä minulle voisi seuraavaksi tapahtua.
Minä epäilen että jään vähintään päästäni patterin väliin kiinni.

***

Keittiössämme puhaltaa melko isot muutoksen tuulet.
Kaikki lähti siitä kun päätin vaihtaa kattovalaisimen.

Tässä pientä sniikpiikkiä:




Mukavaa viikonloppua! <3

50 kommenttia:

  1. Oi ei... siellä on tosiaan sattunut ja tapahtunut! Äläkä ala "ennustelemaan" seuraavaa tapahtumaa :P
    Toivon oikein onnistunutta viikonloppua (oot sen kyllä ansainnut) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Toivottavasti tule sattumaton viikonloppu :)

      Poista
  2. No, jopas on ollut sattumia.. Jos nyt kuitenkin olisit tunkematta sitä päätä minnekään väleihin ja ottamaan tulevat rojektit iisisti.. mielenkiintoista "nähdä" mitä oletkaan taas keksinyt. Turvallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha.. nyt ollaan sitten tulut siihen että mulle pitää toivottaa turvallista viikonloppua :D
      Kiitos-kiitos! Mukavaa viikonloppua myös Sulle! :)

      Poista
  3. Voi jösses, sielläpä on ollut ei niin kiva viikko, toivotaan mukavaa viikonloppua kuiteski :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mua lohduttaa aina vaan yksi vanha sanonta: jos heräät joku aamu eikä satu yhtään mihinkään, olet todennäköisesti kuollut :D

      Kiitos, samoin! :)

      Poista
  4. Oi kauhea mitä sä oot kokenut. Siinä olikin kolinaa kerrassaan. Anteeksi nyt vaan, mutta mua silti naurattaa. :D :D :D

    Tää tikahtuu hirnuntaansa ja ajattelee, kuinka onnellista on, että voi hirnua täällä neljän seinän sisällä, kaukana ko. tapahtumista. Jotenkin en pysty unohtamaan, kuinka opiskeluaikana joku flippasi lumisissa korkkarisaappaissaan nurin koulun käytävällä. Muut kauhisteli ja huokaili, että onneksi ei käynyt kuinkaan, ja mää nauroin aivan hysteerisenä. Ja sain sen seitsemänkymmentä pahaa katsetta. Nyt ei kukaan kato pahasti, ellei sitten joku blogisurffailija kimmastuneena äskeisestä kommentani vakoile mua tuon tietokoneen kameran silmän kautta.

    Oohan turvallisesti viikonloppu. Olisko joku kypärä hyvä juttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha.. mulla on kans paha tapa nauraa kun joku kompastuu johonkin. Mitä sille voi että se on hauska. Nauranhan mä itsekin itselleni kun lähtee jalat alta. Ja varsinkin julkisella paikalla kaatuessa, koska silloin se on vähemmän nolo. (ainakin mä kuvittelen näin).

      Joo, kypärä ja polvisuojat ja nenäpehmuste mitä niitä nyt on.

      Poista
  5. Mun poskiontelontulehdus ja tenniskyynärpääongelmat kalpenee nyt sun vastoinkäymisten rinnalla :) Tosin aika hämmästynyt olin eilen, kun lääkäri ehdotti, että kyynärpäähän piikitettäisiin botoxia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin olen kuullut siitä. Sitä vois sit vaik sanoa, että jos jää vähän yli, niin saisko tohon otsaryppyyn pari tippaa :D

      Poista
  6. No ompahan siellä ollut menoa ja meininkiä! Toivottavasti nyt viikonlopuksi tahti vähän rauhoittuu ja saat vaan nautiskella! :) Ihanaa viikkistä! <3

    VastaaPoista
  7. Voi sissus sentään. Joo eikös ne tapaturmat vai miksi näitä sanotaan yleensä tule ryppäinä? Josko jo helpotti-toivon kovasti. Muakin kyl nauratti sun kertomukses...;D Olo oli vähän kuin Aku Ankalla vai?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei ole koko elämäni aikana sattunut noin paljon kun viime aikona. Ehkä tää on merkki että nyt minä alan vanhenemaan. :D

      Poista
  8. Hui! Sinullapa on ollut hurjia käänteitä... Älä saa sähköiskua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooei..hyvä kun uskallan laturia laittaa seinään :D

      Poista
  9. Juu, ei saa manata!
    Nyt vaan parantelet päätä, vatsaa, jalkaa, takapuolta....oliko vielä joku muu :-)

    Keittiöuudistuu näyttää mielenkiintoiselta, sen verran mitä sain kuvasta irti! Innolla odottelen lisämateriaalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos sait jotain kuvista irti :D
      Tämä oli varmaankin se salainen taktiikka miten saan lukijat pysymään matkassa :D

      Poista
  10. Ohhoh.. olethan tänään loppuillan ihan vaan kotosalla telkkaria katsellen ;)

    VastaaPoista
  11. Hui! Tekstiä lukiessa naurahdin kun luin "muovipusseista" jaloissa hangessa, mutta jo hyytyi hymy pian... Kauheasti olet kyllä joutunut kokemaan ja itse olen ollut muka lähes "kuollut" kun olen sairastanut flunssaa :D Turvallisempaa jatkoa sinne Sinulle!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, mitä sitä turhaan hymyä hyydyttämään! Huumorilla mennään, niin jaksaa paremmin! :)
      Kiitos <3

      Poista
  12. Olipas kurjia kokemuksia kerrakseen. Ihkut kumpparit, joilla ei olis ennen joulua vielä vilustunut, mutta olisivat olleet muuten tarpeeseen koko piiitkän syksyn. No pian se kevät koittaa ja taas pääset niillä tepastelemaan, mutta toivottavasti ilman ikäviä seuraamuksia. Mukavat viikonloput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näille ois ollut tosiaan käyttöä jo marraskuusta alkaen :D
      Kiitos!!

      Poista
  13. Jokos vanhus on käynyt ottamassa sen jäykkäkouristusrokotuksen??
    Että saadaan nauraa jatkossakin :D

    Vai aloitanko....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ottanut. Oon menossa kyl lääkäriin, TAAS. Että kysyn sitten sieltä mm. siitä rokotuksesta.

      Kyllä mä nauratan täällä viimeisen asti, lupaan! :D

      Poista
  14. Jösses mitä koettelemuksia sulla on ollut...! Ei sais nauraa mut nauratti silti...

    Kaikesta huolimatta kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  15. Ai kauheeta! OOisko sappivaivoja? Mä oon oikea sappienkeli täällä blogistaniassa, kun kaikki jokka kertoo mahavaivoista niin mää ehdotan sappea ja kaikki sanoo että sen siskonmiehentädinnaapurillakin oli sappi ja ei tää oo sitä. Ja sitten niillä kuitenkin on se sappivaiva :D Eikun mää vaan sillä, että sen saa tietää ultraamalla sappi (kivet) ja eroon vaivoista pääsee pienellä tähystysleikkauksella.

    Mutta mitä ihmettä, kattolamppu?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ollu kyllä sappivaivoja.
      Tai siis tummahko nuori lääkäri tuli, katsoi silmillä mun vatsaa ja todes, että ei ole ainakaan sappivaivoja :D

      Juu-juu. Kattolamppu. Hei,pian näet miten iso se on. Sit et enää ihmettelee :D

      Poista
  16. Oi voih, tekevälle sattuu ja nähtävästi kunnon lumipallo-efektinä! En ollut ees lektiini-myrkytyksestä kuullu, jaiks! Rauhallisempaa helmikuun jatkoa, meikä potee onneksi "vaan" flunssaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole ajatellut, että pavuissa ois oikeesti myrkkyä. Mutta googletamalla sitä kaikkea näköjään oppii :D
      Paranemisia sinne!

      Poista
  17. No juu ...Tekevälle sattuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis alkaa nukkuamaan 2 h päikkäreiden sijasta 4 h päikkäreitä niin ei ainakaan sattuisi mitään :D

      Poista
  18. Ihanat on kumpparit kaikesta muusta huolimatta <3 :)

    VastaaPoista
  19. Pääsit tänää varmaa testaa kumpparit plussakelissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin sunnuntaina juu, taas kumppareilla ulkona. Mutta hittolainen kun oli kuitenkin liian kylmä.

      Poista
  20. No jo sua on koeteltu :( !! Mutta eipä menoa näytä hidastavan,kun on keittiöprokkiskin jo työn alla :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ei tarvi kauheesti mitään muuta tehdä kun liikutella kalusteita ja vaihdella sisustustavaroiden paikkaa :)

      Poista
  21. Onhan sulla niiden antibioottien kylkijäisenä maitohappobakteereja? Apteekista saa sellaisia mitkä selviytyvät hengissä. Siltä varalta, että jos se pää juuttuu patterin väliin niin ei iske samaan aikaan antibioottiripuli:D Mutta ihan aikuisten oikeasti, mars ostamaan maitohappobakteereita jos sulla ei jo ole. Ja muista jättää uudet ihkut kumpparit kotiin jos lähdet sinne apteekkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vissi koskaan syönyt niitä maitohappoja. Mä juon kyl aika paljon maitoa. Onks se sama asia?? :P

      Poista
  22. voi hurja siun kanssas. kyllä sattuu ja tapahtuu. toivottavasti nyt et tosiaankin jäis patterin väliin päästäs kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en ole jäänyt! Hyvä minä!! :P

      Poista
  23. Heh, hauska postaus. No jospas loppuvuosi ois sitten TOSI tervettä kun kasasit yhteen sumaan kaikki mahdolliset vaivat mitä kuvitella saattaa.
    Mutta joo noin se remppojen kaa käy. Anna pikkusormi.. ja menetät pian koko käden :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten tämä oli pientä esimakua millainen tämä vuosi tule olemaan :D Pelkkää sairastelua ja sisustushommia. No hui.. jospa nyt ei kuitenkaan. :D

      Poista
  24. Huh huh, sullehan on sattunut yhtä sun toista! Toivotaan et jatkossa pääsisit vähän vähemmällä. Mitähän jännää teidän keittiössä on tapahtumassa.. innolla odotan tulevia kuvia! :) Kivaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, itsekin jännään, että mitä siitä nyt sitten tulee. Puolet vanhoista kalusteista jo myyty, ennen kun uudetkaan tilalla :D Hyvä mä!

      Poista
  25. No kylläpäs sattuu ja tapahtuu! :/ Melkoinen koiranomistajakin jos noin vaan jatkoi matkaansa. Toivottavasti ei tullut isot jäljet. Eikä noi muutkaan sattumiset kivalta kuulosta :( Keittiökuvat näyttää jännälle, en malta odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parantunut ovat jo hampaanjäljet :)
      Vielä ois keittiö kesken.. Eilen sain lievän tärpättimyrkutyksen.. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...