24. marraskuuta 2011

Ikuinen haaste


Tämänkertainen arvonta on päättynyt!
Käytin muuten ensimmäistä kertaa random.orgia.
Mul meni ainakin tunti etsiessä sivulta sitä oikeeta arvontasovellusta.
Naputtelin mun numeroita vaikka mihin laatikoihin, mutta sieltä tuli aina noin 50 voittajaa kerrallaan.
Pitkän tuskailun jälkeen huomasin vahingossa, että se pieni laatikko olikin aivan etusivulla!

Voittaja on SUSANNE, samanimisestä blogista.
Onnea Susannelle!
Laitatko minulle viestiä sivupalkissa näkyvään osoiteseen-->


Vaihteeksi ajattelin jatkaa 25-tunnustuksen haastetta, jonka sain jo varmaan kolme kuukautta sitten..
Taidan olla hieman hidas..


18. Olin pari vuotta sitten täysin hurahtanut luomu-tuotteisiin. 
Kaikki alkoi siitä kun luin erään kirjan, jossa puhuttiin kaikesta myrkkykököstä, mitä kosmetiikka sisältää.
Siitä tuli minun raamattu!!
Kertaheitolla vaihtuivat kotona kaikki tuotteet alkaen hammastahnoista ja pesuaineista lopettaen meikkivoiteeseen ja ripsariin.
Kaikki oli sertifioitua luonnonkamaa.
Lapsen oksensivat kun pesivat hampaita, koska luomutahna maistui suolalle, jota on maustettu kloriitilla.
Pesin pyykkiä pesupähkinöillä ja joka pesun jälkeen oli koko kone täynnä pähkinänkuoria.
Kuten myös housujen taskut.
Krapulaani jöin siankärsämöuutetta ja ranteseen laitoin hajuveden sijasta eteerisiä öljyjä.

Kainaloa hankaasin jollain ihmekivillä, jonka tarkoitus oli estää hikoilua.
Minusta alussa se ei tehonnut, mutta sitten parin kuukauden jälkeen alkoi toimimaan. Tai sitten mä vaan muuttuin immuuniksi hienhajulle.
Yövoiteen vaihdoin jojobaöljyyn, jonka seurauksena jouduin vaihtamaan päivittäin tyynyliinaani, sillä se oli aina aamuksi täynnä rasvaisia naamakuvioita. Ja näihin rasvaläiskiin ei tosiaan pähkinäpesu tehonnut.

Miks lopetin?
Ensinnäkin luomujutut maksaa aika paljon.
Toiseksi hävis into koska - jumaleishön ei hennasta lähe punaista väriä, vaikka istuisin vuorokauden muovimyssyn alla pää täynnä mutaa!!


19. Minulla on iän myötä ilmaantunut mitä kummallisimpia mielivikaisia pakkomielteitä.
Nyt kun olen just ja just päässyt yli siitä, etten uskaltanut laittaa suihkussa silmiä kiinni ja nukkuessa piti olla valot päällä, niin tilalle on tullut jotain paljon sairaampaa.

Esimerkiksi kun painan linjaautossa pysähtymisnappia keskisormella, alkaa etusormea pakottamaan, ku oikeesti olisinkin halunnut painata sillä.
Tai sitten toisinpäin, jos painaan etusormella, alkaa keskaria pakottamaan.
Joskus pakottaa niin paljon, että mun pitää painata sitä tankoa, jossa se nappi on. Kun en sentään toista kertaa kehtaa nappia painata.


Sitten mua ottaa päähän se helkkarin juokseminen liukuporttaissa!
Ylös tai alas, ihan mitenpäin vaan, aina pakko juosta.
Ja tunnen suurta vihamielisyyttä niitä kohti, jotka seisoo tahalleen ohituskaistalla.
Kerran jouduin erään vanhemman rouvan kanssa sanaharkkaan.
 Hän seisoi ohituskaistalla ja mulla tietenkin kiire juosta alas.
Sanoin anteeksi, mutta hän ei liikahtanutkaan, ärähti vaan ,että mene muualta ohi. (??)
Sanoin tiukkaan sävyyn, että TÄMÄ on ohituskaista.
"Joolässynlässyn!" kuului äkäinen vastaus.
Ehkä mun pitäisi alkaa ottaa iisimmin kun ton ikäinenkin näyttää ottavan?


..jatkuu..
..jos te vaan jaksatte..

***

Töissä olen vähän tuunaillut.
Nimittäin sermista repisin minkälie-riisipaperin irti ja tilalle laitoin mustan pitsiliinan.
Sen saman jonka sain H&M-ltä vitosella.
Ennen saksimista mittasin tarkaan, että riittääkö liinasta varmasti.
Jess!! Just riittää ja jää vielä ylimääräistäkin!

Kummasti sitten kun lähin leikkaamaan, ei jäänytkään ylimääräistä.
Itseasiassa koko liina loppui kesken!!


Se oli virheellinen mittanauha!
Ainakin mun mielestä! Ihan sama, mitä muut sanoo! 


No, olkoon siinä sellaisena.
Voinkin ripustella sinne keskelle aina jotain kivaa.


Sitten löysin kaapistani (!!) sisustustarran, jonka olen ostanut jo ilmeisesti viime jouluna.
Meinasin jo myydä koko kuputarjottimen pois, kun sille ei oo ollut minkäännäköistä käyttöä sittenkään, mutta enpäs myykään ihan heti..




22. marraskuuta 2011

Korventtikynttilät


Vapaan päivän kunniaksi ajattelin matkustaa Helsingin Tuomarinkylään, ensivierailulle  Country White sisustuskauppaan.
Reittiopas heitti mut bussista pihalle keskelle ei mitään.
Onneksi minulla on puhelimessa sovellus, joka kertoo missä ollaan ja minne pitäis suurin piirtein mennä..
Lähin sitten kävelemään ja yhtäkkiä olinkin keskellä isoja talleja, hevosia ja vapaana juoksentelevia koiria..
Olin siinä aika hoomoilasena, kun seisoin keskellä soratietä ja hevosia käveli tasaista tahtia mun ohi joka suunnasta.
 Enkä halunut millään rikkoa tätä epätodellisen satumaista hetkeä kysymällä hevosten taluttajilta tietä!!
Ku se on ensinnäkin jotenkin hirveän hävettävä myöntää, että on tullut keskelle tätä seesteistä maalaisidylliä vaan haaliakseen sisustustavaroita..

Mutta pakkohan se sitten oli, kun tila oli valtavan kokoinen ja mulla alkoi varpaista lähteä tunto.


Mä: "Anteeksi, missä on C-talo?"
Hevostyttö: "Mitä siinä pitäis olla?"
Mä: "Yks kauppa."   
En todellakaan aio sanoa ääneen mikä kauppa!!
Hevostyttö: "Mikä kauppa?"
Aargh!!
Mä: "mmmno se ss-sustuskauppa."


 Country White oli sitten kerrassaan ihana!!
Monta huonetta lattiasta kattoon asti täynnä IHAN KAIKKEA, mitä yks Sisustaja voi ikinä halutakaan!!
Sinne tulen matkustamaan varmasti uudelleen!!



Mukaan  lähtivät keitiönpyyhkeet ja sinkkisydämmet, joilla sitten tuunasin näitä typeriä  pyykkikoreja, jossa me säilytetään niitä olevinaan rakkaimpia pehmoleluja (joiden olemassaoloa kukaan ei kuitenkaan edes muista).





Marjori, jos luet tän, niin voisitko tulkata? <3

Ja pieni annos GG-tä.


Siis kuinka herttainen voi yks kulho olla!!?? 


***

 Minä en ole ennen blogimaailmaa tiennytkään, että  "pitää" polttaa adventtikynttilöitä.
Ja luonnollisesti, kun kuulen jostain uudesta jutusta, mä kapinoin sitä vastaan vähintään puoli vuotta .

Eilen kun kävin hierojalla, keksittiin vahingossa uusi tapaa juhlia adventtia.
Korvakynttilät!
 Aivan loistava!

bestblogposts.com

Kun kynttilä pistetään palamaan,kuulemma liekin värähtely aiheuttaa tärinää korvassa joka toimii ikään kuin hierontana. 
Lopputuloksena korvan verenkierto vilkastuu!

Siis ou mai gaad!!
Mun korvien verenkierto taitaa olla aika olematon, kun niitä ei oo kukaan koskaan sisäpuolelta hieronu!
Puhumattakaan, että joku olisi polttanut niissä kynttilöitä!
Kerran nuoruudessa yks kaveri työnsi palaavan tupakan korvaani, mutta se oli vahinko.

No..nyt olisi hyvää syy alkaa pitämään korvista huolta!
Adventti siis!

 En tosiaan ole vielä ihan loppuun asti tätä miettinyt.
Esimerkiksi sitä, miten saan viimeisenä adventtipäivänä työnnettyä korvaani 4 kokonaista kynttilää.


Ps. Uudet/vanhat  lukijat, jotka vielä eivät ole huomannut osallistua arvontaan, niin vielä kerkee!!

21. marraskuuta 2011

Kaapin paikka


Mun ei pitänyt ostaa mitään joulujuttuja, mutta kummasti vaan kävi toisin.
No mutta... nämä ovat ihan aikuisten oikeesti vihoviimeiset joulujutut, jotka ostin!!
Amen!


Mr. Ohlsonilta alle-vitosen-kynttelikkö, joka sai Sinellista uudet kasvot sydämmien ja rusettien avulla (myös alle-vitosella).


Hemtexin -50% hyllyltä löytyi joululiina.
Joka on kuvaushetkellä jo aivan täynnä cocacola-tahroja.
100% heräteostos! 
Sillä rahalla oisin saanut hyvän viinipullon!


Mialta pöllisin kivan Mies-vastaa tehtävän.
Ottakaahan tekin tämä tehtäväksi!


Osallistuuko miehinen osapuoli kotinne sisustamiseen?
-Ei!

Miten sisustusmakunne eroavat toisistaan?
-Sä tahot vanhaa, mä tahon nahkaa. Siis sohvaa. (!?!)

Oletko joutunut joustamaan päätöksistäsi sisustushankintoja tehtäessä?
-Ainahan mä!  Siis toihan on loukkaava!!

Jos saisit muuttaa kotinne sisustuksessa mitä tahansa, mikä (mitkä) se olisi?
-Ostaisin paremman sängyn (patjat) ja sohvan.

Osallistutko kotinne siivoamiseen?
-Hyvin harvoin. (eli ei koskaan)

Kuka perheessänne päättää "kaapin" paikan?
-Varmaan sinä, kun ei mulla oo omaa kaappia.


Oletko tyytyväinen kotinne sisustukseen?
-Osittain. Esimerkiksi nuo ovet sais heittää *piip* ja makkarin katossa roikkuu jumalauta keittiön lamppu!!

 Mulla EI OLE parempaa lamppua sinne tällä hetkellä!!

Mikä sisustuksessanne on sellaista, mitä et ehkä täysin "ymmärrä"?
-Just noi helvetin ovet!

<3 <3 <3

Onko sisustaminen mielestäsi naisten hömppää?
-ON

Miten tärkeäksi koet viihtyisän sisustuksen?
-Huoh.. tottakai tärkeäksi.

Millainen sisustus on mielestäsi viihtyisä?
-Yksinkertainen. Hyvät sohvat ja hyvät elektroniikkalaitteet.

Koetko, että sisustus, siivoaminen ja niiden ylläpitäminen vaatii sinulta erityisiä ponnisteluja?
-En koe
(tämä vastaus tuli vasta sen jälkeen, kun loukkaantuneenä  selitin, ettEI ruuivireiänporaus-avun tarjoaminen kerran kuukaudessa VOI olla mikään erityinen ponnistelu!)

Mikä olisi kamalin sisustuksellinen asia mitä kotiinne voisi ostaa / toteuttaa?
Pitkään mumisi, mutta mitään ei keksinyt!!! Raukka ei oo taas näköjään kuunnellut, ku mä oon kertonut mun visioista.. ihiihiiii...



Yhteenveto:
On se varmaan kamala, kun ei ole omaa kaappia!


Ps. Sisustajantaivaan Pialle terkkuja! Olipas kiva törmäillä sunnuntaina kirpparilla! <3

18. marraskuuta 2011

Ilmainen korituoli

 Ennen:
Jälkeen:

Tuoli oli ilmainen!
Tai ainakin verrattuna himoitsemaani Ikean korituoliin, joka maksaisi 79 euroa..
Koska mitä on 6 euroa 79 euron rinnalla?  Ei mitään!!

***


Sain Maikkilta ja Marrulta haasteen. Kiitos!!
Mutta itsepäinen, kun olen, päätin vastata vain yhdelle kysymykselle.

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?

Kävelen illalla väsyneenä kotiovesta sisään. Minua tervehtivät lämmin sisäilma sekä iäkkään hamsterin ripulinhaju.
Kompastun ahtaassa eteisessä noin viiteen sikin-sokin olevaan kenkäpariin.
Käyn kontalleen ja kaivaan jalkinehyllyn alta sinne vahingossa työnnetyt postit.
Keittiön lavuaarissa on Mount Everestin kokoinen astiavuori..
Kaikki työpinnat ovat tasaisesti leipämurusten peitossa.
 Astun lattialla olevaan keltaiseen limalönttiin.. taitaa olla voita..
Laitan ruokaostokset jääkaappiin ja heitän roskiin sieltä löytämäni tyhjän kinkkurasian ja pahvisen vanukka-paketin.

Vessassa pyykkikorin sisältö on muodostanut putouksen lattialle asti, josta virta jatkuu vielä puoli metriä ja pysähtyy yhdeksi isoksi mytyksi.

Joku on mennyt tyhjentämään vaatekaapinsa sisällön olohuoneen lattialle.. 


Menen takaisin vessaan ja käynnistän pyykkikonen.
Kiroilen itsekseen, etten taaskaan muistanut ostaa putkiainetta - lavuaari on ollut tukossa jo kohta kaksi kuukautta.
Pöntön sisäreunalla roikku tyhjä sininen Rainbow wc-raikastin. Ollut tyhjänä varmaan monta viikkoa.

Hamsteri haisee.

Laitan astiat pesukoneseen ja alan tekemään ruokaa.
Kun se on valmista, mättään ison kasan lautaselle ja kiipeän sohvalle peiton alle syömään.

Kolmosluokkalaiseni tuo näytille englannin koen, josta hän on vedänyt täydet pisteet.
Viimeistään tässä vaiheessa olen jo unohdanut, kuinka ärsyttävä oli kompastua eteisen lattialla lojuviin kenkiin..

Ja hamsterikaan ei tunnu enää haisevan..

17. marraskuuta 2011

Kanala


Pitkään olen miettinyt, että haluaisin tuunata keittiön tuoleja.
Mielessään on pyörinyt pienet pyöreät emailiset numerokyltit, mutta missään eivät ole tulleet vastaan.
Eilen sitten välähtii  ja ostin Sinellista muutaman paketin pikkusiipiä.
(kummasti satuin just välähdyshetkellä kävelemään kaupan ohi..)
 Ettehän huomaa leipämurusia lattialla?!




Oletin, että paketissa on YKSI kappale siipiä..
Mutta jokaisessa olikin KAKSI kappaletta!
Eli sain ison kasan siipiä, joita sitten innostuin ripostelemaan ympäri kämppää.


En viitsinyt räpsiä kuvia jokaikisesta siivestä.
Jotenkin liian kanamaista..
Taidan kyllä mennä ostamaan lisää.. ku ne jotenkin loppuivat kesken..


Tämä iso siipitys minulla oli jo ennestään.
 Ja se menikin sopivasti yks viikonloppu keskeltä poikki, ku yritin meleko selvänä esittää kavereilleni miten enkelit lentää..


Ps!!!
Onnenkyynel
ja Villa Brickyard muistelivat minua tunnustuksilla.
Kiitos! <3
On se vaan niin ihanata, että herttaiset ihmiset halua tunnustaa tälläistä rämäpäätä...

16. marraskuuta 2011

Kun testosteronit jyllää..


Olen kärsinyt pari viikkoa enemmän tai vähemmän siitä kuuluisasta kansantaudista -masennuksesta, mutta nyt näyttää siltä, että hormonit ovat palaneet normitasoilleensa.
Serotoniinit taas korkealla (kuten myös testosteroni.. vai miksi muuten mun karvakasvu on kiihtynyt kaikkialla muualla paitsi päässä ja aamuisin ääni on möreä?)!!
Jippii!

Ilmeisesti just testosteronin takia  tunsin yks ilta vastustamatonta halua askarella jotain poltetusta paperista..
Ilman mitään konkreettista suunnitelmaa lähin värkkämään .. 
Ja sellaista sain aikaan:


En tiedä, mitä nää nyt ovat.. ehkä pakettikortteja?

Yks, mikä kävi ilmi sinä iltana - meidän palovaroittimesta on patterit loppu.
Niin.. ja sain varmaan ensimmäisen asteen häkämyrkytyksen.

Te nyt tietenkin pyöritätte silmiä.. että joopajoo..kyllä varmaan noista pikkukorteista lähtikin KAMALA savu..

Mutku mä tein myös tämän:


Joka tosin näyttää melko rumalta sittenkin.
Tekis mieli polttaa koko esine..


Nämä sydämykset väänsin rautalankasta ihan omin käpälöin.
Ja musta ne on ihan sydämmennäköisiäkin. <3
Näin mielikuvituksissani joulukuusen, jossa roikkuu ainoastaan tollaisia......
Jooei!!




Mää haluun uuden sängyn!!!
Koitin tehdä isännälle vakuuttavan näköisen kuvakollaasin todistaakseen kuinka söpöltä mä näyttäisin  uudessa sängyssä jopa lehteä lukiessaan..
Saas nähdä, onko tästä apua..



14. marraskuuta 2011

Messuilua


Kädentaitomessut olivat aika askartele-itse-kortti-painotteiset ja koska mä en vielä kortteihin ole hurahtanut, en oikein saanut siitä mitään irti.
Mutta yleisesti ottaen koko messutapahtuma oli aivan loistava!
Outlet-osastolta raahasin kotiin kaikenlaisia ostoksia...
Ruoka-osasto oli lemppari.
Ja maalaisosasto (tuo haju)  toi mieleen muistoja lapsuudesta.
Minähän olen mummolassa lypsänyt lehmiä, ruokkinut sikoja ja tehnyt heinää...

Mieleenpainuvin oli keskustelu, jonka kävin huikean kallista luomuvalkosipulia myvään miehen kanssa.

Toi: : "Tästä näin valkosipulia mukaan, 100% kotimaista!"
Mä : "Kiitos, mutta työni vuoksi en voi syödä valkosipulia."
Toi: "Aijaa,. no mutta tiesittekö, että se ei ole valkosipuli, joka haisee, vaan teidän omat kuonat! Ja sitäpaitsi, ei se haiseminen kestää kun pari kolme kuukautta, sitten ei enää haisee..niin että pistetäänkö paketti mukaan?"

Siis mitä ihmettä!
Että laittaisin ovelle tuosta noin vaan kyltin- LOMALLA, jotta voisin rouskuttella ylikallista valkosipulia päivät pitkät yksin jossain pimeässä nurkassa ja odottaa sitä kuninkaallista päivää, jolloin mä olen kuona-aineista niin puhdas, ettei pierukaan enää haise!??

En viitsinyt sille sanoa, että valkosipuli aiheuttaa mulle myös pahaa närästystä.
Sillä ois siihenkin varmaan loistava selitys tyyliin että tämä on mun saastainen vatsalaukku, joka kyllä ihan tässä näin parissa kuukaudessa lopettaa kipuilun, kunhan vaan syön sitä (14 euroa nippu) luomuvalkosipulia.
Grrrr....


Messut olivat kuitenkin niin ihania, että isänpäivänä mentiin sinne uudestaan koko perheen voimin <3



Tälläinen melko iso torso tuli ostettu. 6 euron hintaan! Eli LÄHES ilmainen.
Ja sen takia ostin sunnuntaina myös toisen. Niitä tarvii aina!



Tämä nyt ei ole mikään oletpas-kekseliäs-idea. Muttaku tarra maksoi vain 5 euroa!
Aika edullinen väliaikaiseksi piristykseksi..


Näitä ostinkin heti kaksi kappaletta.
Tahtoo ne kattoon roikkumaan, mutta ensin erään henkilön pitäisi porata siihen pienet reiät...


10. marraskuuta 2011

Asiaa!


Tänä vuonna minulla on 4 euron pikkujoulut.


Mekko 2.-
Kengät 2.-

Säästetyillä rahoilla voisinpa ostaa jotain tarpeellista, esimerkiksi peruukin!

***

Facebookissa oli mielenkiintoinen tilapäivitys, jonka ajattelin suomentaa myös teille.

"Meille tuli maksumuistutus, jossa meitä uhkailtiin ulosotolla.
Vastasimme heille kirjeellä:
Koska tällä hetkellä on lama ja rahatilanteemme on hyvin heikko, laitamme kaikki saapuvat laskut aina kulhoon ja palkkapäivänä arvomme sieltä kolme laskua, jotka menevät maksuun.
Jos Te ette lopettaa sitä uhkailua ja kirjeiden lähettämistä, Teidän lasku ei valitettavasti osallistuu enää arvontaamme!"


Siis kuinka kätevä!! Ja JÄNNÄÄ!! Et mitkä laskut voittaa!!
Tekis mieli oikein kokeilla!



Mutta nyt tärkeään asiaan!
Ihana Arja on perustanut upouuden nettikaupan Wanha Aliina.
Jos joltakin mennyt ohi, niin kuvaa klikkaamalla pääse tutustumaan:



Järjestän arvonnan, jossa
palkintona on 30 euron lahjakortti Wanhaan Aliinaan.


Kommentoimalla saa yhden arvan ja  linkityksellä toisen, koska on ihan pakko pistää noin hyvä sana kiertämään.. Kaikenlainen linkitys on sallittu!


 Arvonta päättyy 24 marraskuuta!

HipHei!

 

9. marraskuuta 2011

Lannoite-lamppu



Ihmisiä mietitytti edellisessä postauksessa, että tunnistaako isäntä enää kotiansa kun se palaa reissusta.
No.. se meni näin:

Minä: "Huomatko tässä keittiössä mitään muutosta?"
Hän: "Hmm... ööö... (pää pyöri ympäri)... aa, uusi pöytäliina!!"
Minä: "No eiiiiii!!"
Hän: "Aa, sähän oot laittanut nuo purkit tonne kaapin päälle!"

 Voi pimeys päällä maan ja miesaivojen!!

 Minä: "Niin, ja olen myös saanut aikaiseksi sen kaapin päällisen! Sitä kun ei ennen ollut!"
Hän: "Ai...."

Mietin tässä, että jos joku päivä purkais jonkun väliseinän, niin huomaako kukaan?
Tai huomaako vasta sitten, kun aamulla herää ja yläkerran naapuri kalusteineen on tippunut katon läpi..?

***

Kesällä löysin kirpparilta vanhan lannoitesäkin, josta silloin tuli parvekkeen matto. 
 Hyperphosphate Reno ainakin kuulostaa joltain peruna-lannoiteelta... TAI sitten se on räjähdysainetta.. 

No, kesä on ohi ja lannoitepussille ei ollut enää mitään käyttöä.
Joten mä päällystin sillä lampunvarjostimen.
... ainakin siitä tuli erikoinen...
Ja mitä enemmän mä sitä tuijotan, sitä enemmän mä tykkään.



Voitin muuten TAAS messulippuja!!
Eli perjantaina nokka kohti messukeskusta, Kädentaitomessuille!
Kiitos Arjen iloja-blogistille!! <3
Mua niin jännittää!! En ole koskaan ennen käynyt missään sellaisessa!
Minustahan onkin tullut melkoinen Askartelu-Asta, joten kaipa mä hyvin sovin joukkoon.

6. marraskuuta 2011

Kun hiiri on poissa...


... tanssii kissa pöydän päällä.
Hmm.. se ei vissi ihan noin mennyt, mutta en mä ainakaan mikään hiiri oo!!
 
Rakas puoliskoni lensi perjantaina pohjoiseen juopot lomailemaan ja tapani mukaan vietin koko yksinäisen  viikonlopun askartelun ja pienremontin parissa.
(paitsi lauantai-iltana ku lipitin hyvässä seurassa  punkkua ja ahdistelin vieraitani esittelemalla koko illan mun askartelujuttuja sekä kertomalla pitkään jokaisen kohdalla, miten se on tehty, paljon meni raha ja aikaa.. tosi jännää, hei..)

Jossain blogissa (enkä nyt enää millään muista, missä) oli keskustelu siitä, et ku keittiön kaappien päällä on usein levyt, niin mitäköhän niitten takana on ja saakohan ne pois.
Luonnollisesti asia alkoi kiinnostamaan minuakin!
Sulatin ajatusta kärsivällisesti koko viikon.
Heti, kun tulin perjantaina tyhjään kotiin, heitin kassit nurkkaan ja kiipesin ruuvimeisseli kädessä kaapin päälle.
Mul meni noin 2 minsaa ja molemmat levyt oli pois. 
Ja mä niin tykkään!!

Vähän pitäisi laittaa maalia.. mutta toisaltaan.. ei nuo tummat läiskät näy kun kuvassa vaan..

Tälläistä oli ennen:


Toi musta pitsiliina on H&M Homen ja vaikka se on kauhean hautajaismainen, niin oli silti pakko ostaa, koska se oli alennettu 30 eurosta vitoseen, joka siis on käytännössä melkein ilmainen!! 



Nämä puiset tähtikoristeet sain hajottamalla Tarjoustalon tuikkukuppeja.
Onneksi mulla oli noita kuppeja kaksi kappaletta, sillä tasan 4 palasta meni poikki.
Askartelun kokonaishinta huimat 0 euroa, koska kaikki löytyi omalta hyllyltä, jopa rautalankakin, jolla koristeet kiinnitin.


Kerran näin jossain kaupassa sellaisen puusydän-nauhan, mutta hinta oli kohtuuton.
Mitä köyhä tekee? Askartele itse paljon kauniimman!
Sydämmet ostin Sinellista.
Muut tarvikkeet löytyivat taas (!!) omasta kaapista.
Ainoa mikä ärsyttää on se, etten saanut hyvännäköistä kuvaa!



Kanakakan-beige matkalaukku sai kylkeen valkoista maalia, vanhoja sanomalehtipalaisia ja valokuvia.



Ja sitten vika tuunaus.
Repisin vanhasta raamattusta (vm 1906) sivuja (hyi minua!) ja liimalakkaasin ne kiinni mun tylsiin oviin.

En osannut päättää kumman kuvan laitan, joten laitoin molemmat..


Yhteenveto viikonloppukustannuksista:
Sydämmet 3.-
Servettilakkapullo 2,90
Viinipullo: ilmainen
Yhteensä: 5,90
Aika hyvä!!

Tänään on jostain syystä maistunut suolainen ja rasvainen.
Niin ja vesi..
Itseasiassa olo on kuin akvaariolla-
vähänkin kun liikahtaa, alkaa lainehtimaan..

<3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...