31. toukokuuta 2013

Pimpelipompeli


Nyt alkaa partsi olla tälle kesälle valmis.

Viime viikonloppuna meillä oli montaa äijää verhovaijereita asentamassa. 
Se meni näin että yks poras reikää ja 3 neuvoi että menekö suoraan.

En osaa sanoa helpottaako nuo verhot parvekkeen kasvihuoneilmiötä, mutta on ne ihan kivat .







Meidän talo on siis  oranssi. Yääk!
Olen miettinyt, että huomaskohan kukaan, jos maalaisin parvekkeen osalta seinät valkoisiksi...?


Kävin eilen pitkästä aikaa keskustassa ihmisten ilmoilla.
Säikähdin kun tajusin, että olen muutamassa kuukaudessa täysin vieraantunut suurkaupungin elämästä.
Ihmistenpaljous pelotti mua ja en uskaltanut katsoa ketään päin, ettei kukaan vahingossakaan tulis juttelemaan mulle outoja.

Rauhoittaakseni itseään aloin hyräilemään puoliääneen.
Eihän nyt kukaan tule sanomaan mitään henkilölle, joka vetää silmät maassa menemään: raitiraitii..pimpelipompeli.. tittitiii...
Että terve!

Kävin paljon puhuttussa uudessa sisustusliikkeessa Granit.
En löytänyt mitään ostettavaa. Pöh!

Lähin sitten vanhaan tuttuun NiceRoom'iin ja ostin parit GG kupposet ja vähän muuta kivaa ja unohdin tietenkin ottaa valokuvia.


Nauttiikkaa kesästä ja muistakkaa suojautua auringolta!

Omat jalkani ovat niin vitivalkoiset että soveltuisin ihmisheijastimeksi.
Mutta parempi joutsen lammessa kun melanooma otsassa..tai jotain..
Ääh.. taisin istua partsilla liian kauan.

Muih!!




22. toukokuuta 2013

Sairauslomalta päivää


Viikon kokokohdat:


-Lääkärisetä: "Mistä sä niitä lihasrelaksantteja oot saanut??"
 Mä: "No kaapista!"



- Otan eka kertaa elämässä kolmiolääkkeen ja herään yöllä paniikissa ruoholeikkurin ääneen ja näen että joku seisoo makkarin ovella! 

Miks just MINULLE pitää ilmestyä haittavaikutuksia, jotka ovat lääkeselosteessa luokiteltu vakaviksi ja joista pitää kertoa lääkärille heti!!
"Hei, tuotanoin.. joku kävi yöllä mun makuuhuoneessa nurmikkoa leikkaamassa.."



-Istun bussipysäkillä ja katselen tyynesti miten bussi ajaa ohi, ymmärtämättä että minun olisi pitänyt nostaa kättä. Nousen penkiltä ja kävelen takas kotiin.
Enkä ole edes pettynyt.




Joo, olen siis ollut pari päivää saikulla ja koittanut parantua selkävammasta.
Huomenna taas töihin! Jipppii!!



Räpsisin ajan kuluksi olkkarista kuvia.
Ei tässä nyt mitään katseltavaa oo, mutta näissä maisemissa mä pyörin.

Verhoja ei ole, mutta sen sijaan ikkunan välissä on hieno kokoelma kuolleita kärpäsiä.
14 kpl, kävin äsken laskemassa.









Muutamia hakusanabongauksia: 


kuinka syvä multa porkkanalle

-ei kannata kysyä ihmiseltä joka kylväs omat porkkanasiemenet 10 senttiseen ruukkuun.



voiko eurolavan ottaa..

-..ilman lupaa? No voihan sitä kokeilla. Vähän jännitystä elämään..


herpes pois repimällä

-lähtee lähtee ja jos jaksaa tuijottaa sitä aukkoa sen jälkeen yhtäjaksoisesti n 20 minuuttia, saa nähdä omin silmin, miten se kasvaa takas. 


pelkään ajaa polkupyörää

-niin mäkin muuten, ihan totta! Pelkään jatkuvasti että joku rengas irtoa! 
En edes tiedä mistä moinen pelko on tullut, kun  ikinä ei oo näin päässyt tapahtumaan.
Voiskohan syypäänä olla ne yleisissä pyöräparkeissa ympäri vuoden seisovat pyörät jotka ovat ilman  renkaita ja ilman satulaita..? Kertakaikkiaan kammottavia!



jotain kaunis ja hyvää blogi

- niin, jotain sellaista se oli.. kerran..


14. toukokuuta 2013

Kuulumisia




Joku tarkkasilmäinen on saattanut huomata, että mun blogiaktiivisuus on suistunut suoraan alamäkeen viime kuukausien aikana.
Suurin syy siihen on, että mun kameran salamalaite mäni rikki. 
Eikä oo tietoa, milloin raaskin ostaa uuden. Ihan hirveen hintaisia!

Ja toinen syy siihen on että ei jaksaa töitten jälkeen tehdä muuta ku kaivaa nokkaa.
Miten te muut jaksatte???


Viikonloppuna käytiin Eestissä viettämässä isoäidin 75vee ja isoisän 80 vee juhlia.
Aina yhtä siistit sukujuhlat.
Toivottavasti niitä on tulossa vielä tuhansia! <3

Vuosi 1988

Vuosi  2013

Ei ole sellaista sukujuhlaa ollut olemassakaan jossa me isoisän kanssa ei tanssisi puoli yötä.





Kun tulimme sunnuntaina illalla takas kotiin, huomasin ilahtuneena että tomaattini ovat VIHDOIN alkaneet kasvamaan.

KAKSI kuukautta ei tapahtunut minkäännäköistä kasvaamista mihinkään suuntaan!

En osannut ikinä arvata, että tomaattien hyvinvoinnin salaisuus piilee kahdeksi päiväksi kastelematta  jättämisessä.



Aika ihana koivumetsänäkymä avautuu partsilta..


Me ollaan synnytty isoisän kanssa samana päivänä, joten minullekin tupsahti pari pientä lahjaa.


Tässä vielä iihana arvontavoitto, jonka onnistuin saamaan Rva Kivitikka blogiarvonnasta.


On se mukava aina silloin-tällöin saada jotain kivaa, varsinkin kun itse ei jaksaa käydä kun ruokakaupassa.

Nyt kuulin että kesämmälle on ehkä mahdollisuus saada to-pe töistä vapaaksi.
Mikäli tekee ma-ke 13 tuntisia työpäiviä.

Se olisi kyllä niiiin mahtavaa!!
Voisin käydä kirppareilla ja muuten vaan kaupungilla ja ja..!


2. toukokuuta 2013

Kettupäivä





Tänään oli minullakin se kuuluisa päivä, kun kaikki mihin nakkikimpuillani koskin, meni  päin peetä.
Joka puolen tunnin välein minulla oli joku ongelma.

Noloin oli ehkä se kun kurvailin lavanosturilla (jonka päällä oli tavaraa) hyvin totisena ja tärkeänä pitkin varastonkäytäviä (haa! äijät suut tukkoon, kyllä minä osaan!)
ja perille päästyäni kävi ilmi että koko hemmetin lava tavaroineen oli tippunut jo kauan sitten pois kyydistä.

Päätin piristää minua työpäivän päätteksi kirppisreissulla.

Löysin kivan korin,  joo, 




mutta kassajono oli niin älyttömän pitkä, että bussilippu meni umpeen ja mä jouduin juoksemaan sapet kurkkuun jotta kerkisin edes kyytiin.


Tässä tuore minä isännän verkkareissa, ku omat ovat mysteerisesti hävinneet (todennäköisesti likapyykkikaapin syvyyksissä, mutta en uskalla siihen kättäni työntää..  pesemättömät pyykit saattaa kuulemma ruveta elämään)




Tummat läiskät paidassa on vettä, jota lensi päälleni (ja keittiön lattialle)
 kun lähin täyttämään kastelukannua.
Jotta voisin kastella äidin tuomia parveketomaatteja,
 jotka ei ole viimeisen kuukauden aikana kasvanut ainuttakaan millimetriä.


Onneks kuopus antaa hyvää esimerkkiä mitä voi tehdä 
 kun ketuttaa (kun äiti käskee siivoamaan omaa huonetta):




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...