14. toukokuuta 2013

Kuulumisia




Joku tarkkasilmäinen on saattanut huomata, että mun blogiaktiivisuus on suistunut suoraan alamäkeen viime kuukausien aikana.
Suurin syy siihen on, että mun kameran salamalaite mäni rikki. 
Eikä oo tietoa, milloin raaskin ostaa uuden. Ihan hirveen hintaisia!

Ja toinen syy siihen on että ei jaksaa töitten jälkeen tehdä muuta ku kaivaa nokkaa.
Miten te muut jaksatte???


Viikonloppuna käytiin Eestissä viettämässä isoäidin 75vee ja isoisän 80 vee juhlia.
Aina yhtä siistit sukujuhlat.
Toivottavasti niitä on tulossa vielä tuhansia! <3

Vuosi 1988

Vuosi  2013

Ei ole sellaista sukujuhlaa ollut olemassakaan jossa me isoisän kanssa ei tanssisi puoli yötä.





Kun tulimme sunnuntaina illalla takas kotiin, huomasin ilahtuneena että tomaattini ovat VIHDOIN alkaneet kasvamaan.

KAKSI kuukautta ei tapahtunut minkäännäköistä kasvaamista mihinkään suuntaan!

En osannut ikinä arvata, että tomaattien hyvinvoinnin salaisuus piilee kahdeksi päiväksi kastelematta  jättämisessä.



Aika ihana koivumetsänäkymä avautuu partsilta..


Me ollaan synnytty isoisän kanssa samana päivänä, joten minullekin tupsahti pari pientä lahjaa.


Tässä vielä iihana arvontavoitto, jonka onnistuin saamaan Rva Kivitikka blogiarvonnasta.


On se mukava aina silloin-tällöin saada jotain kivaa, varsinkin kun itse ei jaksaa käydä kun ruokakaupassa.

Nyt kuulin että kesämmälle on ehkä mahdollisuus saada to-pe töistä vapaaksi.
Mikäli tekee ma-ke 13 tuntisia työpäiviä.

Se olisi kyllä niiiin mahtavaa!!
Voisin käydä kirppareilla ja muuten vaan kaupungilla ja ja..!


40 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat teistä tanssijoista! Oikein paljon onnea sulle :))

    VastaaPoista
  2. Ja ja ja :=) Olethan sä touhunnut jotain!
    Ihanat juhlat varmasti olivat ja nuo kuvat ovat ihana muisto!!

    Kiitti vinkistä tomaattien suhteen, mä jo alan kans täällä huolestua ;) Mutta koivut eivät kyllä vielä pitkään aikaan näytä täällä tuolta *heh*

    Onnittelut molemmille synttärisankareille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä jotain! Esim tänäänkin laitoin likapyykkiä koneseen :D
      Kiitos!
      Ja hei, mä en oo pystynyt jo sataan vuoteen kommentoimaan Sun blogiin. En ymmärrä mikä mättää!

      Poista
  3. Hauska tuo teidän suku :-) mahtavaa, että isoisäsi jaksaa sinua tanssittaa.
    Kauniin vihreät näkymät parvekkeelta, tuolta ei tosin näe naapurin miehiä :-)
    Hyvä, että kulho tulo ehjänä perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei oo tietoakaan että ois 80 vee. Hyppii kuin 20 vuottias :D
      Ei näy ei, ellei ne sit kiipee noissa koivuissa :D

      Poista
  4. No,todellakin - mukava lukea kuulumiset sekä Onnea! Molemmille! Ihanat kuvat! Juu, kyl tääläkin aika säästöliekillä mennään - pakolliset asiat arkisin, ehkä vapaapäivänä tulee jotakin toteutettua.. Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3
      Vapaapäivänä meillä on aina vieraita tai sit käydään itse jossain ja loput ajasta meneekin lepäämiseen :D

      Poista
  5. Samanlaista blogialamäkeä vietetään täälläkin. Kun ei vaan tunnit riitä, nyt kun ulkonakin voi touhuta. Kyllä me ehditään taas sitten talvella pimeinä tunteina bloggailemaan ihan kyllästymiseen asti taas! Onnittelut täältäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. Eihän talveen ole enää kun puoli vuotta :))
      Kiitos!!!

      Poista
  6. Itämiseen tarttee n. 20 asteen lämpötilan...joten parvekkeelle kannattaa laittaa vasta sitten kun niistä on kasvanut taimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidinkin niitä keittiössä. Muutaman kerran olen päiväksi partsille kantanut. Nyt siellä on yhtä kuuma kuin kasvihuoneessa.:)

      Poista
  7. Hyvä kun edes joskus käyt meitii moikkaamassa. Kesän tultua kunnolla voi monikin blogi hiljentyä, kun itsekukin kaivaa nokkaa riippukeinussa ja katselee pilvenhattaroita:))) Ihanat muistelukuvat teistä<3 Voi hyvin, kuten tomaatitkin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, ihana, riippukeinussa! :P
      Mä ja tomaatit kiitämme! :)

      Poista
  8. hyvät tanhut teillä ja miten kiva kun mies tanssii..ei oo näkyny näillä leveysasteilla semmottissii miehhii :P ja voi vitsi teillä on jo ihan sikaisot lehet koivuissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän suvussa tanssii muistaakseni kaikki miehet. paitsi mun mies :D

      Poista
  9. Ihana isoisän tyttö! <3
    Onnea vielä kovasti synttärin johdosta!
    Tota mä just niin pelkään, millä ajalla sit bloggailaan ja tehdään yleensä ottaen mitään "virkistävää" kun alkaa duuni-rumba...
    no, älä bloggailusta ota ressiä kummiskaan, täällä me pysytään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Kiitos! <3
      Olen yrittänyt olla ottamatta stressiä! Enkä aio kyllä lopettaakkaan missään nimessä! :P

      Poista
  10. Suloset kuvat kummatkin ♥
    Ja hei, sua tulee ikävä kun pidät pitkiä pausseja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin on ikävä näitä keskusteluja mitä täällä saa aikaiseksi :))

      Poista
  11. Myöhästyneet synttärionnittelut! Kyllä sun täytyy nyt aktivoitua täällä blogin puolella ja jättää se töiden teko vähemmälle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo, sitä mäkin ajattelin. Varsinkin kun tuo tili näytti tänäaamulla ihan turhan pieneltä. :D

      Poista
  12. Onnea synttäreidän johdosta! Aivan ihanat kuvat teistä, todella ihana tunnelma molemmissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Huomasin että mulla on tasan samalainen ilmekin :D mikään ei siis oo muttunut 25 ssa vuodessa.

      Poista
  13. Onnea sinulle ja onnea iso-isälle...:)

    VastaaPoista
  14. Mä olen viime aikoina kunnostautunut erityisesti kirppareilla käymisessä, koska kunto on ollut sellainen, että olen yleensä saanut kantajan mukaan. Tänään poistettiin tikit leikkauksen jäljiltä enkä enää voi vedota niihin eli joudun kantamaan itse. Höh. Tosin onhan toi haava tietty vielä vähän aikaa kipee, kun sitä just tänään sorkittiin, eiks niin. :D
    Meillä on kans tomaateilla asenneongelma, eikä ne viitsi kasvaa. Satoa voi ehkä saada just ja just joulupöytään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nyt vielä voi kantaa, vaikka tikit on poistettu, mitä jos se repeä auki tai botain :D
      Mä kans just eilen nauroin, et lokakuussa ehkä saa tomaatteja.

      Poista
  15. Joo, muutaman kerran olen täältä käynyt hakemassa virtaa, mutta sama "laiskuus" näyttää vaivaavan muitakin ;) Ollaankohan me blogieläkkeen kynnyksellä? ;)

    Oikein paljon onnea teille kaikille synttärisankareille!
    Mun tomaatit kuoli Alexin ylilannoittamiseen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!
      Eeeiiii, ei luovuteta vielä, eihän!! :)

      Poista
  16. Onnea Synttäreiden johdosta ! :)

    VastaaPoista
  17. Must tuntuu, että kevät/kesä on sellasta aikaa, et jengi haluu tehdä muutakin kun roikkua netissä :)) ja ladata akkuja kesään :)

    VastaaPoista
  18. Mulla hiipyi tahti jo silloin kun oli vielä lunta. Monesti olen et oi, sitä vois kuvata, mutta sitten muistuu mieleen et ainiin... Ei oo salamaa. Pöh!

    VastaaPoista
  19. Niin kiva kuulla sinusta taas !! Hurmaava tanssipari olette, oikein charmantti on isäisäsi ja sukujuhlistanne aina hauska lukea :)

    VastaaPoista
  20. Sun kuulumisia oonkin odotellut jo! Kiva kuulla :)

    VastaaPoista
  21. Hiljasuus on kivaa. Vaikka yleensä se tarkoittaa sitä, että on muissa asioissa niiiiin kiire.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...