27. helmikuuta 2012

Röyhtäjä-akka


Olohuoneen hiipii pikkuhilja industrial-meininki.
Olen heikko, voimaton, se sydämeni vienyt on...
En esittele vielä mitään, koska moni oleellinen juttu puuttuu.
Josta pääsenkin siihen, että lyhyehkön tauon jälkeen olen löytänyt itseään taas erilaisten nettikauppojen ostoskoreissa pähkäilemässä minkä ottaisin ja minkä jättäisin.

Harrastan yleensä haaveshoppailua. Eli klikkaan kaiken ihanan ostoskoriin, ihailen hetken aikaa ostoskorin sisältöä... 
... sitten suljen sivun ja menen jääkaapille hätistämään masennusta.

No, muutamia juttuja on kuitenkin päässyt ihan oikeaan tilaukseen.
Niistä sitten kun ne ovat perillä.

Hemtexissa kävin taas. Mä en käsitä, miten heille ilmestyy valikoimaan aina entistä ihanampaa tavaraa.
Ostin näin alkuun muutamia keittiönpyyhkeitä.
Yks ihan oikeseen tarkoitukseen..


ja toiset kaks tietokonepöydän verhoiksi:


Ne roikkuu siinä toistaiseksi tosi typerästi, koska kaapista löytyi tällä hetkellä vain jotain tyhmää venyvää  rautalankaa.
Korjan tämän heti kun käyn rautakaupassa.


Tulin tänään töistä ja kävelin ihmisjoukossa kotia päin.
Minun takana kävelevä mies päästi älyttömän röyhtäyksen, sellaisen joka tule jostain hyvin syvältä, mahdollisesti jo ohutsuolesta saakka ja kuulostaa lähinnä vihaisen villisian mörähdykseltä...
Minun edessä kävelevä mies kääntyi ja katso ällistyneenä MUA ja jatkoi matkaa.
Voitte uskoa, että minun teki mieli juosta häneen perään ja huutaa, "eiei! sä ymmärsit väärin, se en ollut mä! "
Mutta jotenkin aavistin, että tämä vaan pahentaisi tilannetta.
Onneksi mulla oli sentään huppu päässä.

26. helmikuuta 2012

M niinku Mutsi niinku Mikä??


 Löysin Facebookin muistiinpanoistani 3 vuotta vanhan haastetehtävän.
Point oli kysyä omilta lapsilta seuraavia kysymyksia ja kirjoittaa vastaukset juuri niin kuin ne sanottiin.
Laitanpas muutamia vastauksia teillekin luettavaksi.

Mariel 7v:

1.Mitä äitisi aina sanoo sinulle? älä röyhtäilee

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi? se että se saa uusia taikamukin tavaroita  taisin keräillä silloin iittalan taika-sarjaa

6. Kuinka vanha äitisi on? enmää tiiä, 20?

7. Kuinka pitkä äitisi on? 100 grammaa?

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa? nukkuminen

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla? nukkuu

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan? auton ajamisessa ei mulla ole edes ajokorttia 

13. Mitä äitisi tekee työkseen? jotain ihme hoitoja

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? shrekista se aasi

google

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua? koska mä olen niin pieni



Marleen 10v.


1.Mitä äitisi aina sanoo sinulle? tuliks läksyi?

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa? emmä seuraa sen puuhoja

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän? sellainen joka laulaa joka päivä

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan? laulamisessa

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? karvinen

google

21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä? netti


 


Kerjäsin itselleen bloggerissa leviävän Vuoden mutsin tunnustuksen.. tai haasteen..
Taina oli niin ihana ja antoi sen mulle <3


1. Tunnen itseni vuoden mutsiksi, kun... heistä tule isona yhtä kivoja kun mä.. hähäää.. no ei sentään, lapsiparat.
 En ole tähän asti tuntenut itseäni erityisemmin mikskään mutsiksi. Ja mitä isommaks ne kasvaa, sitä epätodellisemmaksi se mutsius muuttuu. Esim. jo sekin, että mä olen kohta tässä talossa kaikista lyhyin!
Ei kukaan ota tosissaan pientä jäkättävää lilliputtia.

2. LapsiTeiniperhe-elämässä haasteellisinta on muistaa, että kaikkia mielipiteitäni ei kannata sanoa ääneen.
 
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... nauraa vatsa kipeenä mun vitseille.

4. Kello 24 yöllä olen yleensä...kääntämässä sivuja.. tai kylkeä.

5. Kello 8 aamulla olen yleensä...bloggerissa.

7. Haluaisin sanoa omalle äidille, että...  mitä vanhemmaksi mä muutun, sitä mukavammaksi sä muutut.


8. Viimeksi kiroilin, kun... mä kiroilen aika paljon, mutta omalla äidinkielellä. Eli tätähän ei kiroiluksi lasketa ku ei kukaan kuitenkaan ymmärrä mitään.. Kurat!

9. En ole koskaan osannut... kasvattaa lapsia.
Minusta ne olivat itsestään hyvin kasvatettuja jo heti synnyttyä.
Heillä ei ole koskaan ollut uhmaikää. Ei raivokohtauksia keskellä ruokakauppaa eivätkä he ole tarhassa vetäneet toisia lapsia turpaan tms.
Heidän itkukin on ollut aina sellainen hiljainen, tyylikäs.
Olisin ollut pahassa jamassa, jos he olis ollut yhtään mitään muuta.
Koska mä en todisesti tiedä yhtään Dr. Phillin vinkkiä lapsien viisasta kasvattamisesta.
Nyt kun tässä sitä kirjoitan, niin tuli mieleen, että n. 10 v sitten toinen sai jonkun kiukkukohtauksen, kun oltiin kyläilemässä. Mitä mä tein? Mä menin shokkiin  ja aloin nauramaan. Niin. Tosi fiksua.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä on...
 miks housujen pitää olla jalassa?
Eikö hame käy?
JUST ku mä löysin kirpparilta ihanan hamen 2-lla eurolla!

Takapuoli
Olen viimeaikona ihastunut vaatetuksessa kaikkeen kermaiseen ja röyhelöiseen.
Sellaiseen maalaisromanttiseen, tiedättehän..
Vaikka tukan tyylin puolesta voisin olla enemmänkin hullu punkkari, joka viiltele voiveitsellä ranteita.

23. helmikuuta 2012

Pervot piraijat


Mä en sais oikestaan laittaa tänne yhtään tyhjänpäiväistä kuvaa, koska Picasa kuvamuisti alkaa olla pikkuhilja täynnä.
Miten muuten pystyy ostamaan lisätilaa kerta ei omista luottokorttia?




Pakko myöntää, että jalkojen työntäminen tonne piraija-altaaseen vaati muutaman rohkaisupaukun.

Tuntuu muuten aika härskiltä kun sataa pikkukalaa lutkuttaa sun kantapäitä ja varpaanvälejä....

Kyllä meidän hotellin terassilta oli merinäköala!!
Mitä sitten että se näkyi vasta kun työnsi koko ylävartalon kaiteen yli.



 Tää on muuten muokkaamaton kuva, otettu ilman salama, myöhään illalla!!

Jumpe, mitä nami-poikia mä bongasin.
Vähänkö mä fiilistelin.. kunnes muistui mieleen.. ainiin..mähän olen varattu..prkle!




Meidän lähtöpäivänä viimeistä kertaa rantakadulla.
Me istuttiin penkillä talvitakit päällä, naama kuin norsun takapuoli ja odotettiin bussikyytiä lentokentälle.
Ja mummot ne vaan pyöritteli onnellisina ja tyytyväisinä takapuolia.. Varmaan ihan eka lomapäiväkin vielä...

***

 Mikä siinä on niin vaikeeta kun ei vaan voi olla normaali aikuinen nainen, hyvine käytöstapoineen, sivistynyt, tyylikäs ja hillitty.

Yks päivä kävelin taas metroasemalla ihmisjoukossa ja kaikki alkoi siitä kun hiuskarva lensi naamalleni.
En jaksanut kaivaa käsiäni taskusta, joten puhasin sen karvan pois.
Tiedättehän, kun työntää alahuulen eteen ja sitten puhaltaa kevyesti.
Mutta multapa pääsikin sellainen äänekäs prrrrr, jota käyteti ainakin ennenvanha kun halutin hevosen pysähtyvän.
Koko helkkarin sali kaikui vastaan.
Säikähdin sitä hirnahdusta niin paljon, että sain hillittömän naurukohtauksen.
Siis kuvitelkaa - räkä valuu nokasta ja vettä  silmistä ja minä yritän piilottaa naurukohtausta yskimällä.
Sellainenhan on ihan ok, jos kävele kaverin kanssa, mutta minä oli YKSIN!
 Kiitti-moi!


Mitä mieltä olette mun uudesta yläkuvasta?
Minusta mä muistutan munamiestä..tai -naista.

21. helmikuuta 2012

Frontside Maanvaiva


Lastenhuone on kokenut pienen muutoksen.
Ostin reissusta myös pussilakanasetin, siitä Primarkista.
Ja luonnollisestikin ompelin siitä verhot. Mullahan roikkuu nyt lähes kaikkien ikkunoiden edessä petivaatteet.
Ja ohimennen vaihdoin myös huoneen järjestystä.
Sänky sinne mis oli pöytä ja toisinpäin.
Mä tykkään.. ja oho.. niin tykkää lapsetkin!
 Ne jopa petasi omat sängyt aamulla ihan ilman käskemättä!





Lapset itse ovat lähteneet hiihtoloman viettoon Turkuun, vanhojen kamujen luokse.

Meillä oli pieni pala hirvilihaa ja ihana vapaa ilta.
Jess!! Aikuisten omaa laatu-aikaa!

Aletiin laittamaan yhdessä ruokaa, iloisesti rupatellen, kevyessä tunnelmassa.. vähän niinku jossain romanttisessa komediassa.. Kun Harry tapasi Sallyn.. tai jotain..

Hirvilihasuikalekastiketta ja perunamuusia.
Oikea luksus menú!!

Maisteltiin samalla viiniä..
 ..pullo..
...toinen..
Siis lihahan muhinoi uunissa kokonaiset 3 tuntia..

Mä en kovin hyvin muista, miltä tuo ruoka maistui, kun se vihdoin sai pöytään kannettu.
Mutta mul on hämärä muistikuva siitä, kuinka mä riehusin ja rokkasin, kuuntelin täysillä Robinin Frontside Ollie'ta ja käytin pölynimurin varta kitarana..

Niimpä.. aikuisten laatu-aikaa...

20. helmikuuta 2012

Rebahha


Kävin lähes jokaikisessa hienossa Las Palmasen kauppakeskuksessa ja ihanissa pikkuputiikkeissa ja erilaisissa kaupoissa ja vaikka missä.
Pakko se oli käydä, kerta jokapuolella oli isot alennukset, rebaja't.
Nuo bazaarit, joissa myydään pyyhkeitä, feikkikelloja ja härskejä t-paitoja, jotka ratkea saumoista ensimmäisen pesun jälkeen, kiersin kaukaa.

Isäntäkin pyöri alussa mukana, mutta kun huomas, että yhenkään sovitetun paidan napit kiinni ei mee, kiinnostus hävis. Espanjan miehet on kauheen pienet. Mietikkäähän vaik niitä edellisen postauksen uimahousuja.


Tässä muutama lempparikauppa.
Kaikkien takana on jonkunlaiset linkit.

Claire's

Mieletön valkoima rihkamaa ja kaikkea pientä krääsää mitä tytöt tarvii.
Melko kallistakin oli, mutta siellä oli sellaisia ylläripusseja, jotka maksoi 5 euroa kpl ja sisällä oli 10 mitä tahansa tuotetta kaupan valikoimasta.
SIIS KUINKA JÄNNÄÄ!!
Ostin heti lapsilleni 2 pussukkaa ja tietenkin en kykenenyt olemaan avaamatta niitä myöhemmin hotellissa.

Kun näin mitä kaikkea kiva siellä sisällä on menin heti ja ostin vielä 2 pussukkaa.
Siis hei, yhessäkin pussukassa oli yhteensä 83 euron arvoista tavaraa!!

Meinasin mennä vielä kolmannenkin kerran pussukka-ostoksille, mutta isäntä sanoi, että NYT riittää ja mulle ei sitten tullutkaan mahdollisuutta mennä sinne salaa, joten saldo jäi neljään pussiin. Pöh!!
Ihme pihtaaja-ukko!


***

La Casita De Margaret

Löysin sen pienen ihanuuden sattumalta eräältä pikkukadulta.



Ostin nämä:

Olivat  -50% alennettu ja maksoivat mulle yhteensä 9.-
Minun piti ehdottomasti mennä vielä uudemman kerran sinne, mutta meninpä jee.. Pöh-pöh!!

***

Las Arenas ostoskeskuksen alakerrassa oli iso outlet- kauppa nimeltään Primark.
Myynnissä englantilaisia merkkejä, vaatteista kodintekstiileihin.
Kaikki sika-halpa!

Ostin esim. tytölleni nämä TekoUggit.


Käytin näitä hotellissa tossuina, kun jalat huusivat liiallisen kävelyn jälkeen halleluuja. Niin ihanasen pehmeät!!
Maksoivat 3 euroa. 
Toissa päivänä laitoin ne tytöltä salaa töihin jalkaan ja ei mennyt kauan kun sain vihaisen puhelun:
"MISSÄ. MUN. SAAPPAAT. ON?"

Seuraava kysymys kuuluu, että kuka idiootti ostaa vain yhden parin?

***

Aldo kenkäkauppa! <3

 25.-

Yhtä kokoa liian isot, mutta eiiii haittaa! Kyllä naisella pitää olla ainakin yhet Aldo-korkkarit.



***
Enimmäkseen ostin vaatteita.
Benetton ja Sisley oli kaks vaatemerkkiä, joiden hinnat oli aivan naurettavat.
En muista nähneeni mitään, mikä olis maksanut enemmän kuin 13 euroa.
Perushinta oli aina 6.-  tai 7.-
Aa.. hienot silkkiset ja muuten mielettömät juhlamekot saattoi maksaa jopa 19.-.  Oijoi!
Ja sitten mietikkäämme mitä nämä merkit maksaa täällä Suomessa.
Just sen verran, että mitään en oo koskaan sieltä ostanut.

Mä en käsitä, että minkätakia mä en ostanut itselleen yhtään hienoa silkkistä juhlamekkoa!

***

Niin ja alkomahooli oli kans toodella halpaa.
Siihen ne matkalaukkujen kilot menikin, kun piti ostaa tätä pulloa ja tätä pulloa.
Sellasia joista saa tehty kaikenmaailman hienoja koktaileja.
Ja sitten isäntähän keräilee vanhoja viskejä.
Tosin, minusta se EI ole keräilemistä, jos juo ne vähän ajan päästä pois..vai mitä mieltä te olette?

***

Hamstraasin myös espanjalaisia sisustuslehtiä.

1.95 - 3.15 euroa

On muuten ällistyttävän kauneita koteja heilläkin!
Itse kuvittelin, että espanjalaisten tyyli on siniset seinät ja punaiset lattiat, mutta taisinkin sekoittaa ne meksikolaisiin.
Todella inspiroivia, romanttisia lehtiä koko läjä!


17. helmikuuta 2012

Sangria ja kovat uimahousut


Buenas tardes!
Onpa kiva olla takaisin! <3

Mul oli niin paljon asiaa kerrallaan, mutta sulakkeet paloi yläkerrassa kesken kirjoittelun, tekstistä tuli sekava ja mä keskeytin koko jutun.
Ei musta sittenkään mitään matkamuistojen-kirjailijaa tule, vaikka tosiaan näin jo kuvitelmissani kuinka Otava kustantaa mun upouuden ensimmäisen kirjan: "Maanvaivan matkat maailmalla" ja sen takakannessa on sellainen kuva:



Mä sain Taikkulta tunnustuksenkin (Kiitooos <3) , joten muutaman matka-paljastuksen voisin kyllä tehdä.
Ja niitähän sitten taas riitti joka päivälle.


1. Lähtöpäivänä sipsuttelin lentokentällä kovaa vauhtia vessaan.
Miesten vessaan.
Minkä takia nuitten vessa-merkkien pitää olla niin hienoa designia, ettei siitä ota ykskään juntti selvä, onko tuo hemmetin tikku-ukko housuissa vai hamessa?!
Onneks mieheni huomas ja tuli perässäni ennen kun kerkesin vetää housut alas.

2. Lentokonessa tuli taas tarve päästää vessaan.
Siellähän ei onneks erotella, kenelle koppi on tarkoitettu. Loistava!!
..mutta mä en päässyt sieltä enää pois!!!
Hullun kiilto silmissä repisin ovea minuutin aikana.. 
Istahdin sitten pöntölle rauhoittumaan ja hengittämään syvään.
Sitten huomasin ovessa ohjeen. Aa.. sitäkö pitää vaan vetää itseään päin..
Ja kyllä! Oven takana oli jono..

3. Hmph! Tämäkin koske vessaa. Mul tais olla joku huussi-kirous päällä.
Hotellin kylppärin lattia oli kylpemisen jälkeen aina litimärkä, kun ei siellä ollut mitään viemariaukkoa.
Käväsin hakemassa huoneesta vaatteet ja kiirehdin takas kylppäriin..ja hop-laa... lensin koko komeassa alastomuudessani lattialle, niin että litinä vaan kuului kun läskit ja laatat kolahtivat yhteen.
Kumma kyllä, mutta ei edes sattunut.
Itse olen sitä mieltä, että mä vaan osaan kaatua taitavasti, kävinhän 12 vuottiaana pari kertaa Ju Juitsu-tunnilla.

4. Yks päivä oltiin menossa bussilla kauempana olevaan kauppakeskukseen.
Astuin kadulla johonkin miellyttävään pehmeään juttuun.
Joka olikin koiranpaskaa.
Haisin pahalle koko bussimatkan.

5. Espanjalaiset eivät yleensä osaa englantia.

Menin kioskiin purkkaa ostamaan.
Sanoin: tsjuuing gamm.
Ruskeat pyöreät silmät vaan tuijottivat mua epäilevästi.

Päätin sitten käyttää loistavia näyttelijän taitojani ja aloin äänekkäästi matkimaan purkan jauhaamista.
Silmät pyöristyivät entisestään ja niihin ilmestyi pelko.

Siinä vaiheessa mulle muistui mieleen sen purkan nimi. Onneksi!

6. Kärsin lähes koko matkan ruoansulatusongelmasta.
Ongelma oli lähinnä siinä, ettei minkäänlaista sulatusta tapahtunut, vaikka söin koko ajan.
Voitte kuvittella, miltä näytin.
Yhtenä päivänä ajeltiin bussilla Playa del Inglesiin ja heti kun päästiin rantakadulle meidän kimmpu kävivät onnennauhasolmijat.
Yks kysyi multa ,että montako lasta mul on.
Sanoin, että kaksi.
"Haa.. i see one more coming!!" ja tökkäs törkeesti sormella mun vatsaan.


7. Tiesittekö Te, että Las Palmasessa myydään miehille uimahousuja, jossa on jo kikkeli valmiina?

Melko kovakin, kokeilin sormella!


8. Sangria oli jumalaisen hyvä!
Joka kerta kannun jälkeen minun teki mieli halata puita.



Arvonnankin suoritin! Oli todellakin ennätysmäärä osallistujaa!
Voittajaksi kävi seuraava kommentti:

 Mukana yhdellä arvalla peukut pystyssä! :) Onnellinen on se, jolla on edes yksi ystävä, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä <3 -perdes-


Laitahan minulle postia! 

6. helmikuuta 2012

-adiós-


Katsokkaa minkä ihanuuden löysin kirpparilta!!


Vanha saksalainen vaaka, pieni sellainen. Maksoi kympin. Näistä pyydetään yleensä 30 + .... koskaan en ole raaskinut ostaa.


Mun on tarkoitus alkaa punnitsemaan tällä ruoka-annoksiani.
Että sais jonkinnäköisen käsityksen, paljonko sitä oikein vatsaan uppoo.
Mä en yleensä ota stressiä liiallisista rasvakertymistä (paino ei ole mun mielestä mikään näyttäjä, sitä en seuraa ollenkaan ja en omista edes vaakaa).
Mutta nyt alkaa kyllä pikkuhiljaa ahdistamaan.
Ykspäivä nimittäin laitoin päälle farkut, jotka ennen eivät pysyneet ilman vyötä edes jalassa.
Hyvin pysyivät tällä kertaa ilman vyötä.
No.. olkoon.. mikäs siinä.. hyvät farkut!
Lähin töihin ja kesken hieronnan, kaikessa hiljaisuudessa kyykistyin ottamaan lattialle tippunutta pyyhettä. Kuului älytön ratina... housut repes!!
Jep!
Sinne meni hyvät housut.
Voitte uskoa, että oli melko viileä tuuletus alapäässä kun kävelin illalla kotiin..
Laitan kuvankin, ettette luule että keksin näitä juttuja:




Mutta muuten olen oikestaan aika vähän pyörinyt missään kirppareilla ja siihen on oikein syykin.
Mää oon nimittäin ollut SÄÄSTÄMÄSSÄ.
Siis rahaa.. seteleitä...jopa kolikoita..

Ja siihen liittyy kyllä tarinakin, joka todistaa, että oon tällä kerta ihan oikeesti säästänyt.

Pienempi tyttö nimittäin kyseli yks päivä:
"Miks sä äiti oot niin paljon töissä, eikä sulla silti oo yhtään rahaa?"
"Miksi sä luulet ettei mulla oo rahaa?"
"No ku sä et oo ostanut mitään!"


Nyt tullaan siihen kohtaan, että miksi olen säästänyt, vaikka säästäminen ei oo mun juttu ollenkaan.

paikkaauringossa.fi

 Torstaina, hyvin aikaisin aamulla, me kaks äkkilähdemme etelään.

Tässä kuussa meillä on kihlauksen ensimmäinen vuosipäivä, karkauspäivänä.
Kyllä-kyllä.. minä kosiskelin 4 v. sitten.
Ostin rihkamakaupasta tinasormuksen.
Mä mistään sormen koosta mitään tiennyt, suurin piirtein katsoin, että ahah.. kaipa se nyt miehelle sopii..
No .. sanotaanko, että oli aivan liiankin iso rengas.. Sillä ois voinu rengastaa vaikka mitä (esim kolme varvasta)..
Hän laittoi sen onneks kaulaketjuun roikkumaan.


Olen aina ollut jotenkin sitä mieltä, että Kanarialle matkustaminen on aika aivopieru.. se ei oo kauheen trendikästä, eksoottista ja kaikkihan ovat käynyt siellä (minäkin)..  mutta eipä tässä oo varaa/aikaa muuallekaan mennä ja sitäpaitsi Indiassa on malariakärpäsiä ja myrkyllisiä käärmeitä, Egyptissä mellakat ja Turkissa sataa lunta.

Joten...
Sangria pöytään ja Goodman soimaan:
"Oo Las Palmas.. oo Las Palmas.."

Ja muuten.. tämä on meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, koska minusta Baltian maat ja Ruotsi ei kovin ulkomaalta vaikuta.



Blogi hiljenee nyt ennätysajaksi. (n. 1,5 viikkoa)
Koska mun pitää ennen reissua pakata, painaa töitä, pakata.. ja panikoita (lentomatkaa ajatellen).
Kyllä, pelkään kuollakseen lentämistä, enkä istuis ikimaassa sinne kammokoppiin selvinpäin.
Luulen pelon johtuvan osittain siitä etten oikein ymmärrä miten on käytännössä mahdollista että lentokone ylipäätään pysyy ilmassa.


Ystisarvonnan lupasin päättyvän 14.s päivä.
Se siirtyykin nyt ihan parilla pienellä päivällä. Pahoittelen!


 Adiós amigos!!
Con amor, Maanvaiva.
*kattokkaa ku mää puhun epsanjaa!!


Ps. Onko Las Palmasessa sisustuskauppoja?
 

3. helmikuuta 2012

Sontaa ja muuta mukavaa



Mistä tunnistat hyvän ystävän?


Siitä, että hän suostuu halamaan Sua vaikka olisit kuinka sonnassa..

Mää oon niin ylpee siitä, että mulla on 3 ystävää.. yks lapsuudesta asti, toinen teini-iästä asti ja kolmas myöhäis-teini-iästä asti.
Kavereita tulee ja joskus jopa  menee, eikä Sun tarvitse tietää niiden elämästä kaikkea.
Ystävät pysyy ehdoitta, aidosti ja aina, joten väkisinkin tiedät niiden elämästä kaiken.
Ja se on hieno asia se asia se.. <3


Mutta nyt, Maanvaiva presents: ystispäivä-arvonta!


 Friends-kuvakehys, kyltti ja servettipaketti, kaikki Riviera Maisonilta.

Käykäähän osallistumaan!
 Jos käy vielä linkittämään, tupsahtaa kiitokseksi toinenkin lipuke.

Arvontapäivä 14.2


1. helmikuuta 2012

Hämärä



Mulla ei kauheesti asiaa oo, mutta tulinpahan sittenkin pyörähtämään.

Nuha tuli viikonlopun jälkeen takas, entista rajumpana.
Viime päivinä olen oppinut, että älä koskaan mene ulos taskussa yksi ainoa nenäliina (tai wc-paperi palanen)!
Se tunne, kun kaivaat junassa jo kymmenennen kerran sen ainoan paperipalasen ja niistät suoraan sinne, mistä paperi on jo edellisen lastin jälkeen reikiintynyt, eli käytännössä niistät päin junaa (eli vastapäätä istuvan henkilön polville).

Kenties joku muistaa, kun ostin itselleni joululahjaksi laukun.
No, 3nnen käyttökerran aikana metallinupukka, jolla saa laukun kiinni irtos ja lensi komialla kaarella maahan.
Vein laukun samantien (eli sen jälkeen kun olin saanut kolmet raivarit ja vakavasti pohdiskellut teollisuusliiman (tiedättehän..se jolla liimataan isoja taloja yhteen)  TAI hitsauskonen hankkimista) kauppaan takaisin, jossa ne todes, että ei sitä pystyy korjamaan kun hitsaamalla. Ihanko totta?
Sain korvaukseksi lahjakortin hieman isommalle summalle, mitä itse laukusta maksoin. Jeij!
Mutta ei ollutkaan enää yhtä kiva, kun huomasin, että olen joka viikko pyörimässä 4ssä saman ketjun kaupoissa, enkä kertakaikkiaan löydä yhtään kivaa laukkua tilalle.
Eilen löysin! 1,5 kk etsinnän jälkeen.

Ei se kyllä oo yhtä suloinen ku se eka.. mutta ainakin se on suklaanvärinen <3



Yks päivä katsoin muuten  tilastoja ja kävi ilmi, että tän hetken suosituimmat google hakusanat, jotka ovat johtaneet mun bloggin ovat aikuisviihde ja nenäherpes.

Minkälainen blogi tää oikein on???

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...